Karjalan kunnailla -sarja uusitaan: Markku Pölönen pääsi kiinni tv-hommiin

Iloinen ja haikea Karjalan kunnailla -sarja uusitaan. Tekijä Markku Pölönen sanoo, ettei olisi kiva filmata maaseutudraamaa aivan nykyhetkestä jo senkään takia, että tiloilla näkyy tylyt rivistöt koneita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Markku Pölönen on päässyt pitkän tauon jälkeen taas kiinni elokuviin. Oma maa ilmestyi 2018, ja nyt suunnitteilla on elokuva Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.

Iloinen ja haikea Karjalan kunnailla -sarja uusitaan. Tekijä Markku Pölönen sanoo, ettei olisi kiva filmata maaseutudraamaa aivan nykyhetkestä jo senkään takia, että tiloilla näkyy tylyt rivistöt koneita.
Teksti: Jussi Karjalainen

Karjalan kunnailla on kerta kaikkiaan raikas. Markku Pölönen aikoi jatkaa luomaansa Pohjois-Karjala-sarjaa (2007–2012) loputtomiin kuin Emmerdalea ikään, mutta toisin kävi.

Kuvitteellisen Miikkulan koukeroista valmistui kolme kautta, jonka jälkeen TV2 lopetti maakuntasarjat. Niitähän olivat Pölösen Kontiolahdella kuvatun rakastettavan tuotoksen ohella Kari Väänäsen Taivaan tulet sekä Heikki Luoman ja Jukka Mäkisen maalaisfarssit. Kolmikko sijoittui tasapainoisesti Suomen kartalle!

Karjalan kunnailla: Chaplin kesäyössä

Markku Pölönen muistelee Karjalan kunnaita lämmöllä.

”Meidän casting oli uskomaton. Ei sellaista saisi enää kasaan!”

Hyvä fiilis siivittää jo yllättävää alkukohtausta. Peter Franzén (Jake) kuljeksii Chaplinin vermeissä ja kulkurin elekieltä tapaillen. Ohi lepattaa keijuja ja kaikenlaista heleän kesäyön sakkia.

”Ajattelin aloittaa tavalla, jota kukaan ei osaa odottaa. Odotushan on, että ensin tulee laiskanpulskea tyyppi, joka höpöttelee kaikenlaista”, Pölönen kertoo.

Laura Birnillä on sarjassa mainio, liikoja puhelematon rooli kesäasukas Hannana. Pölönen kutsui kuvauksissa Birniä ”niittykävelijäksi”.

Porukkaa vie tarinasta toiseen taksikuski Sahinoja, jolta puhe pulppuaa katkeamatta niin kuin itäsuomalaisella vain voi. Ismo Apell on pistämätön.

”Hahmo on kuulemma minusta otettu. Minäkin jaksan koko ajan selostaa eri sanojen merkityksiä. Esimerkiksi juonihan on jousipyssyssä se ura, jota pitkin nuoli lähtee. Se on vanhaa suomea”, Pölönen naurahtaa.

Kaartia on Elina Knihtilästä edesmenneeseen Pekka Valkeejärveen, joka on sarjassa lammasfarmari. Miikkulaan mahtuu ylläreitäkin: Luokkakokouksen Taneli Mustonen ohjasi kakkos- ja kolmoskautta!

Aivan erityisesti Pölönen on kunnostautunut läpi uransa siinä, että hän on kehittänyt komealle Franzénille epätyypillisiä rooleja, jopa känkkäräukkoja.

”Ensimmäinen yhteistyömme nuoren Peten kanssa selittää paljon. Se oli laitosvaippojen mainos! Pete näytteli siinä seitsemää eri hahmoa ruotsalaismummosta kajaanilaiseen tukkijätkään. Kyllähän minä heti huomasin, että tämän kaverin lahja on muuntautumiskyky. Miksei kukaan muu ole sitä huomannut?”

Kuuden neliön huvila

Pölönen on usean hankalan vuoden jälkeen päässyt taas menestyksekkäästi kiinni elokuviin. Alkujaan hän tuli tunnetuksi Onnen maalla (1993). Comeback Oma maa (2018) viittaa siihen hiukan nimelläänkin. Nyt suunnitteilla on elokuva Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.

Näkyykö jossain pilkahduksia uusista maaseutua käsittelevistä ohjaajista?

”Ei taida olla tekijöitä, jotka saisivat nykymaaseudusta irti sillä tavalla kuin nostalgiamaaseudusta saa. Kuvat olisivat tylyjä, kun nyt on niin hirveästi koneita”, Pölönen sanoo.

”Itse en oikeastaan enää haluaisi tehdä mitään kovin dramaattista, vaan hyvän tuulen elokuvia. Tässä iässä ei enää halua suhtautua elämään kovin kriittisesti. Lempisanontani on nykyään, että sitä saa mitä sattuu tulemaan.”

Sydänkesänsä Markku Pölönen viettää nyt Pielisen äärellä ”kuuden neliön huvilassaan”, jonka hänen veljensä tuunasi mailleen vanhan tuvan tuulikaapista.

Karjalan kunnailla, to 30.7. klo 18.00 Tv2

Lue myös: Eristyksissä – Koronasarja muistuttaa ihmiselämän tragikoomisuudesta

X