Kelet-dokumenttiprojekti kertoo mallin urasta haaveilevasta transnaisesta

Dokumenttiprojekti: Kelet kohoaa hyvin kauniiksi, lähes yleismaailmalliseksi tarinaksi siitä, miten tärkeää ihmiselle on olla oma itsensä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kelet haaveilee saavansa kasvonsa jonain päivänä Voguen kanteen.

Dokumenttiprojekti: Kelet kohoaa hyvin kauniiksi, lähes yleismaailmalliseksi tarinaksi siitä, miten tärkeää ihmiselle on olla oma itsensä.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Susani Mahaduranin ohjaamassa koskettavassa dokumentissa Kelet nimihenkilönä on parikymppinen tummaihoinen transnainen. Hän unelmoi mallin urasta ja haaveilee saavansa kasvonsa jonain päivänä Voguen kanteen.

Tie on ollut mutkikas. Suomalaiseen somaliperheeseen syntyneen Keletin tie on vienyt Manchesterin kautta takaisin kotimaahansa. Kaapista ulos tuleminen on katkaissut välit sukulaisiin. Todellinen perhe on löytynyt helsinkiläisestä sateenkaariväestä.

Lähes kolmenkymmenen vuoden takaisessa Kummelin Erotix-sketsissä haastateltiin afrotransuksi nimettyä henkilöä ja kysyttiin hänen mahdollisuuksistaan toteuttaa itseään. Vastauksena oli vaimeaa päänpudistelua. Tuolloin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt olivat vielä lähinnä naurun aihe. Mutta edelleenkään ajatus itsensä toteuttamisesta ei ole helppo.

Kelet on yllättävän kypsä esikoisohjaajan tekemäksi dokumentiksi. Se kohoaa hyvin kauniiksi, lähes yleismaailmalliseksi tarinaksi siitä, miten tärkeää ihmiselle on olla oma itsensä. Ennen sitä ihminen ei ole oikeastaan vielä mitään.

Dokumenttiprojekti: Kelet, to 5.3. klo 19.00 Tv1

Lue myös: Erityisherkkyyden rajumpi puoli kertoo aistiyliherkkyyden erilaisista muodoista

X