Kohtuuttomuuksia -sarjan ensimmäisessä tarinassa nuori sihteeri yrittää sopeutua kovien arvojen bisnesmaailmaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Onnimanni Liukkonen

Uusintana esitettävän Kohtuuttomuuksia-sarjan ensimmäisessä tarinassa Lotta Kaihuan (kuvassa) näyttelemän nuoren sihteerin sopeutuminen kovien arvojen bisnesmaailmaan ei ole helppoa. Hän yrittää tehdä vaikutuksen Ville Tiihosen näyttelemään pomoonsa, mutta räpiköinti pärjääjien maailmassa aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

Tiina Lymi kirjoitti neljästä itsenäisestä tarinasta koostuvan sarjan jo vuosia ennen kuvauksia kesällä 2015. Lymi, Tiihonen, Hannu-Pekka Björkman ja Elina Knihtilä muodostavat neljän näyttelijän ryhmän, joka nähdään enemmän tai vähemmän keskeisissä rooleissa kaikissa jaksoissa.

Jos ensimmäisen jakson tarina pysyy hienovaraisena draamakomediana, niin toisessa jaksossa revitellään oikein kunnolla. Lymi on lätkävaimo Lappeenrannasta. Hän hämmentyy lapsuudenystävänsä, NHL-pelaajan vaimon, Pirjon (Knihtilä) rällästelystä.

Paikallisjulkkiksen hienostelu kohtaa kaiken kohtuuden ylittävän sekoilun. Kolmannessa jaksossa rantaruotsalaisuus saa hillittömän hahmotuksen ja viimeinen osa on mehukasta metakerrontaa, jossa esiin nousee myös naisen asema viihdebisneksessä.

Kohtuuttomuuksia, pe 3.5. klo 17.10 Tv1

X