Teksti: Onnimanni Liukkonen

Dokumenttielokuvia esittävä, ja niiden käsittelemiä aiheita keskusteluin avaava Docventures aktivoituu taas, kun tiistaina esitetään etukäteen kohua herättänyt Seinäjoen arabikevät -dokumentti.

Ruodittavaa jälkikeskusteluun riittää varmasti. Ohjaaja Matti Reinikka alkoi vuonna 2015 kuvausryhmineen dokumentoida Seinäjoella avatun vastaanottokeskuksen elämää. Dokumenttia rahoittivat Yle, Suomen elokuvasäätiö ja Kirkon mediasäätiö.

Helmikuussa nousi kohu, kun pressitilaisuuteen oli kutsuttu brittiläinen äärioikeistoaktiivi Tommy Robinson. Samalla julkisuuteen tuli tieto, ettei Yle ollut valmis esittämään dokumenttia islamofobisten painotusten takia.

Muutaman kuukauden pohdinnan jälkeen Seinäjoen arabikevät kuitenkin nähdään TV2:lla. Muutoksia dokumenttiin ei tiettävästi ole tehty. Ohjaaja Reinikka on sanonut Helsingin Sanomille, että hän on vain tarkistanut muutamien dokumentissa esiintyvien väitteiden todenperäisyyttä.

Tiistaina katsojat voivat itse päättää, onko kyseessä asenteellinen vai rehellinen näkemys pakolaisasiasta. Kannattaa kuitenkin kuunnella myös Docventuresin keskustelun asiantuntijoiden mielipiteitä.

Docventures: Seinäjoen arabikevät, ti 28.5. klo 21.00 Tv2

X