Kolmiosaisessa sarjassa pureudutaan Bermudan kolmion arvoitukseen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Bermudan kolmion salaisuudet
© Yle kuvapalvelu

Oikeastaan Bermudan kolmion mystinen maine toimii koukuttajana melko tavanomaiseen meri-ilmastodokumenttiin, jota juontaa kaksi vähän turhan komeaa könsikästä (Rick Edwards ja Ortis Deley, kuvassa).

Oikeastaan ohjelman nimi voisi yhtä hyvin olla vaikka ”Hurrikaanialueen merellä voi olla vaarallista, varsinkin myrskyn aikana”.

Ensimmäisen jakson pääaiheena on vuonna 1918 kadonneen USS Cyclopsin tapaus. Spekulointia riittää, mutta vastauksia ei saada. Mysteeriksi jää tämän laivan katoaminen, mutta yliluonnollisen katoamisen mahdollisuus lienee äärimmäisen pieni.

Lisäksi ohjelmassa jaetaan ihan järkeviä neuvoja merellä liikkumiseen ja annetaan lyhyt puheenvuoro Bermudan kolmion outoihin energioihin uskoville.

Bermudan kolmion salaisuudet, su 26.5. klo 21.30 Tv2

X