Kriitikon valinta: Yö ja usva on saarna leirien unohtajille
Yö ja usva on saksaksi Nacht und Nebel. Keskitysleirivangin selkään kirjoitetut N ja N merkkasivat poliittisia aktivisteja. Holokaustidokumentin nimi viittaa henkiseen tilaan, kun pimeydessä tehtiin järjestelmällisiä joukkomurhia. Alain Resnais kuvasi Auschwitzin ja Majdanekin keskitysleirit päivänvalossa vuoden 1956 dokumenttiinsa, kun ruoho oli jo vallannut kentät ja rautatiet. Nöyryytetyt ja kidutetut ihmiset tuotiin pois usvasta.
Resnais leikkaa geometrisiä asetelmia kaljuiksi ajelluista päistä ja ruumiskasoista, mutta elokuva ei ole kuoleman estetisointia vaan jyrkkä saarna. Irtopäät, poltetut kehot ja hiusmeri järkyttävät, ja juuri siksi niitä on pakko katsoa.
Musiikin säveltänyt Hanns Eisler joutui sodan takia vaihtamaan maata: teatterintekijä Bertolt Brechtin työpari pakeni natseja Yhdysvaltoihin, josta sosialisti ajettiin kommunistivainoissa vanhalle mantereelle, jossa hän sävelsi muun muassa Itä-Saksan kansallislaulun. Eislerin musiikki luo uhkaa ja ristiriitaa, kun kuviin tuhosta yhdistyy kaihoisa kesäpäivän sävellys.
Myöhemmällä urallaan ranskalaisohjaaja Resnais (1922–2014) jalosti sodan ristiriidat draamaksi Hiroshima, rakastettuni (1959) ja syvensi muistamisen monimutkaisuuden täydelliseksi taide-elokuvaksi Viime vuonna Marienbadissa (1961).
Nuorena Resnais suhtautui muistiin tiukemmin. Hän ja holokaustista selvinnyt käsikirjoittaja-runoilija Jean Cayrol tuskailivat Yössä ja usvassa, kuinka ihmiset uskottelivat keskitysleiripedon kuolleen raunioihin.
”Ikään kuin tähän ruttoon, keskitysleireihin, olisi lääke.”
Yö ja usva, la 27.1. klo 22.42 Teema & Fem