Kriitikon valinta: Venäjän vallankumous ja uusi taide

Taiteilija Kazimir Malevitš kuvaili neliöitään kauniisti: ”Kellukaa! Valkoinen vapaa syöveri, äärettömyys on edessämme.”

Olen samaa mieltä. Taide on innostavimmillaan, kun vanha tuhotaan ilman täyttä tietoa, mitä vakiintuu tilalle. Kun ei ihan ymmärretä.

Ylen Areenassa on useita historiakatsauksia, joissa keisari Nikolai II pakotetaan aina uudestaan vallasta. Venäjän vallankumous ja uusi taide katsoo 1920-luvun vaihteen tapahtumia kulttuurin näkökulmasta. Palkitun brittiohjaaja Margy Kinmonthin dokumentti poukkoilee ja sortuu dramatisointiin, mutta summaa selkeästi eri taiteenlajien hetken huuman.

Ennen kuin rakennettiin vapaan ilmaisun painajainen, Neuvostoliitto, taiteen itseisarvo nousi arvoon perinteitä palvoneessa maassa. Uskonnon ja monarkian hyljänneet venäläistaiteilijat tekivät poikkeuksellisia kokeiluja maalauksissa, elokuvassa ja arkkitehtuurissa. Vapaa syöveri muuttui nopeasti propagandaksi, kun värin ja muodon terävillä yhdistelmillä levitettiin ideologiaa lukutaidottomille.

Malevitšin musta neliö ärsyttää edelleen. Nykytaiteen perusteos oli niin osuvasti vinoileva, että se piti piilottaa viranomaisilta perunalaatikkoon. Moni muu 1920-luvun taiteen mestariteos poltettiin sosialistisen realismin tympeydessä.

Dokumentissa on surullista, miten taidetutkijoiden puheissa vanha propaganda sopii taas uuteen kansalliseen tarpeeseen. Pitkään hyljeksittyjä teoksia käytetään Venäjän suuruuden kuvailuun, vaikka maan museoissa ei juuri esitetä puhuttelevinta venäläistä nykytaidetta. Kellumista ei liiaksi harrasteta.

Venäjän vallankumous ja uusi taide, ti 28.11. klo 21.00 Teema & Fem