Krzysztof Kieslowskin väritrilogian toinen osa, Valkoinen, kuvaa Euroopan lähentymiskipuja rautaesiriipun sortumisen jälkeen

Krzysztof Kieslowskin väritrilogia oli elokuvatutkielma Ranskan vallankumouksen ihanteiden – vapauden, veljeyden ja tasa-arvon – toteutumisesta yhdentyvässä Euroopassa. 1990-luvun alussa Eurooppa sopeutui rautaesiriipun sortumisen jälkeiseen aikaan. Sen oli määrä lähentää itää ja länttä, mutta muutos ei ollut kitkaton. Väritrilogian toinen osa, Valkoinen (1994), kuvaa lähentymiskipuja paremmin kuin mikään toinen elokuva.

Puolalainen parturi Karol (Zbigniew Zamachowski) on Ranskassa vajaa mies. Uusi kotimaa antaa hänen katsella tarjoamiaan mahdollisuuksia kuin ikkunan takaa, vailla kunnon mahdollisuutta päästä niistä osallisiksi. Tilanne vie puhdin jopa puolalaisen peniksestä ja vaimo (Julie Delby) ottaa eron.

Puolaan palattunaan Karol ottaa osansa sosialismin raunioille rakennettavasta markkinataloudesta, jossa kirjaimellisesti kaikki on kaupan.

Valkoinen on hirtehinen draama, jossa uutta Eurooppaa rakennetaan vahvojen ehdoilla. Valmiiksi voimakkaiden ei tarvitse pelata kovaa pärjätäkseen. Altavastaajilla on houkutus venyttää sääntöjä päästäkseen samalle viivalle. Menestyskään ei takaa onnea, tai edes mielenrauhaa.

Valkoisesta on pitkä matka uusia rajoja rakentavaan tämän päivän Eurooppaan. Kieslowskin kuvaamat epätasa-arvon mekanismit antavat kuitenkin perspektiiviä idän ja lännen nykyisen jännitteiden ymmärtämiseen.

Puheet yleiseurooppalaisista arvoista ja yleismaailmallisesta solidaarisuudesta eivät tunnu vakuuttavan maissa, joita länsi on pitkään seisottanut EU:n eteisessä.

Kolme väriä: Valkoinen, pe 2.10. klo 21.10 Yle Teema & Fem