Kummeli 30 v täydentää alun perin 49-osaiseksi jäänyttä sarjaa yhdellä uudella pätkällä

Vanha Kummeli-porukka kokoontui yhteen 30-vuotiaan Kummelin kunniaksi. Lopputulos on TV-Maailman arvioijillekin yllätys.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kummeli on vaikuttanut suomalaiseen huumorintajuun jo 30 vuoden ajan.

Vanha Kummeli-porukka kokoontui yhteen 30-vuotiaan Kummelin kunniaksi. Lopputulos on TV-Maailman arvioijillekin yllätys.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Kummeli 30 V! On hankala arvioida ohjelmaa, jota ei syystä tai toisesta haluttu tuoda ennakkokatseluun. Täytyy vain tyytyä arvuuttelemaan, mitä tuleman pitää.

Tamperelainen (tai oikeastaan kangasalalainen) huumoriryhmä Kummeli teki vuosina 1991–2004 nimeään kantavan sarjan, jossa oli kaiken kaikkiaan neljäkymmentäyhdeksän osaa. Aivan kuin paketti olisi tarkoituksella jätetty vajanaiseksi.

No, nyt Kummeli viettää kolmekymppisiään. Pojat ovat päättäneet kursia juhlan kunniaksi kasaan puuttuvan viidennenkymmenennen jakson. Vanhaa meininkiä on kuulemma tarjolla.

Useamman Kummeli-elokuvankin tehneet Heikit Hela ja Silvennoinen sekä Timo Kahilainen saavat pitkästä aikaan rinnalleen myös Olli Keskisen, joka jättäytyi pois ryhmän toiminnasta jo 1994 ja käväisi mukana vuosituhannen vaihteessa. Katsojan suupielet varmaan vähintäänkin kaareutuvat ylöspäin, sillä brändi on jo niin vahva osa suomalaista mielenmaisemaa.

Kummeli 30 V, maanantai 1.11. klo 21.00, TV2

Lue myös: Kummeli jo 30 vuotta – Sketsisarjan Heikki Silvennoinen ja Timo Kahilainen: ”Emme anna toisillemme kamalasti armoa”

X