Kuninkaan päätös -elokuva kertoo, kuinka Norjan poliittinen johto reagoi Natsi-Saksan Norjan miehitykseen

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuninkaan päätös eteni vuoden 2016 ulkomaisen elokuvan Oscar-kahinoissa loppusuoralle. Kuningas Haakon VII (Jesper Christensen) oikealla.

(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Parhaillaan teattereissa pyörivän Utøyan joukkomurhasta kertovan U – July 22 -elokuvan ohjaajan, Erik Poppen edellinen elokuva kertoi Norjan ratkaisun päivistä toisessa maailmansodassa.

Kolmen päivän aikajänteelle sijoittuva Kuninkaan päätös kertoo kuinka Natsi-Saksa miehitti Norjan, ja miten norjan poliittinen johto reagoi tapahtumiin. Pääosassa on kuningas Haakon VII (Jesper Christensen), josta hahmotellaan syvästi vastuunsa tunteva sankari. Toinen keskeinen hahmo on Saksan suurlähettiläs Curt Bräuer (Karl Markovics), joka uskoo viimeiseen asti diplomaattisiin neuvotteluihin.

Kansallisena kertomuksena elokuva on vaikuttava ja kunnioittavasti historiaa kuvittava teos. Kerronta on hallittua, jatkuvasti ajan ja paikan koordinaatteja syöttävää draamadokumenttia.

Kuninkaan päätös, su 18.11. klo 22.00 Yle Teema & Fem

X