Kuntavaalit 2021 ratkeavat - Äänestystuloksia jännitetään televisiolähetyksissä

Koronan takia hutikuulta kesäkuulle siirtyneiden vaalien tulosta voi seurata suomeksi sekä TV1:llä että MTV3:lla. Ruotsinkielinen lähetys tulee Teema & Fem -kanavalta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuntavaalit 2021 tulosilta seuraa äänestystuloksia. © Jyrki Valkama / Yle

Koronan takia hutikuulta kesäkuulle siirtyneiden vaalien tulosta voi seurata suomeksi sekä TV1:llä että MTV3:lla. Ruotsinkielinen lähetys tulee Teema & Fem -kanavalta.
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Kuntavaalit 2021 ratkeavat ja Ylen lähetystä juontavat uutisankkurit Matti Rönkä (kuvassa vas.) ja Piia Pasanen (oik.) sekä toimittajat Seija Vaaherkumpu ja Antti Sahlström.

”Vaaliasiantuntijana Ylen studiossa on tuttuun tapaan jo monien vaali-iltojen konkari, politiikan tutkija Sami Borg”, kertoo lähetyksen päätuottaja Mikko Lindqvist.

Tulosilta on vahvasti alueellinen ja illan aikana liikutaan Helsingin lisäksi kahdeksalla muulla paikkakunnalla, joista saadaan suoria raportteja vaalituloksen ja -tunnelman kehittymisestä. Luonnollisesti myös eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kommentoivat vaalitulosta.

Kuntavaalit 2021 tulosilta seuraa laskentaa

”Olemme varautuneet seuraamaan laskentaa yöhön asti. Nyt korona-aikana on erityisen vaikeaa arvioida, milloin tulos voisi olla valmiina”, Mikko Lindqvist sanoo.

Tuloksen valmistumiseen voivat vaikuttaa muun muassa ennakkoäänten määrä ja koronarajoitusten mahdollinen vaikutus ääntenlaskentaan. Näistä syistä johtuen Lindqvist ei halua arvailla mihin aikaan Ylen ennuste puolueiden valtakunnallisesta kannatuksesta valmistuu.

MTV3:n lähetyksessä studioisäntänä on Jaakko Loikkanen ja asiantuntijana professori Kimmo Grönlund. MTV-palvelun puolella nähdään puolestaan Vaalisohva-ohjelma, jossa tulosta kommentoivat politiikan konkarit Seppo Kääriäinen, Liisa Jaakonsaari ja Timo Soini.

Kuntavaalit 2021 tulosilta, su 13.6., klo 19.30, TV1

Lue myös: Kuntavaalit 2021: Tarjolla fasismia, feminismiä ja energiavirtoja – Luvassa entistä enemmän pienpuolueita

Lue myös: Tolkun ihminen: Hei alamaiset, meillä on luotettavat vaalit – koska MINÄ sanon niin

X