Lapsi kuvataiteessa tarjoaa ytimekkään näkemyksen siitä, miten lapsen kuvaaminen on ajan saatossa muuttunut

Lapsi kuvataiteessa -dokumentti kuvaa, kuinka lasten kuvaaminen taiteessa on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Joskus lapset kuvattiin pieninä aikuisina.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ohjelmassa tutustutaan aiheeseen eri taiteilijoiden teosten kautta.

Lapsi kuvataiteessa -dokumentti kuvaa, kuinka lasten kuvaaminen taiteessa on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Joskus lapset kuvattiin pieninä aikuisina.
(Päivitetty: )
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Tuore ranskalainen dokumentti Lapsi kuvataiteessa on tiivis taidehistoriallinen luento, jonka tarjoama informaatio tempaa mukaansa. Aikahaarukka on laaja. Ohjelmassa kuljetaan vajaan tunnin aikana päätä huimaava matka keskiajalta 1900-luvulle saakka, varhaisista Jeesus-lapsi -maalauksista Pablo Picasson ja Paul Kleen moderneihin teoksiin asti.

Rönsyjä on siis paljon. Lähestymistapa on tosin hieman liikaa keskieurooppalainen. Esimerkiksi Eero Järnefeltin (Raatajat rahanalaiset, Lapsen ruumissaatto) ja Akseli Gallen-Kallelan (Poika ja varis) työt olisivat tuoneet hyvän pohjoisen lisän tarjontaan.
Kutkuttavimmillaan dokumentti on avatessaan kuuluisien maalausten sanomaa niissä esiintyvien yksityiskohtien kautta.

Lapsi kuvataiteessa, ti 3.12. klo 20.00 Yle Teema & Fem 

Lue myös: Salattu historia – Uusi sarja perehtyy historiallisten tapahtumien ja aikakausien taakse

X