Legendaarinen tv-toimittaja Hannu Karpo antoi äänen kaltoinkohdelluille

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hannu Karpo
Hannu Karpo luonnehtii hienossa henkilödokumentissa itseään ”jyrsäksi, joka vaatii, että asiat ovat just eikä sinnepäin”. © Napafilms Oy/Yle
Omapäinen tv-reportterilegenda on jämeränä henkilökuvassa. Hannu Karpo ei ole välittänyt vatvoa tekemisiään, mutta nyt hänet saatiin ajamaan halki sen pakahduttavan rujon Suomen, jota hän 1960–2000-luvuilla kuvasi.

Kuuluisa tv-toimittaja Hannu Karpo istuu maasturinsa ratissa ja ajaa, ajaa, ajaa. Samalla hän puhuu itsestään ja urastaan, kerrankin.

Ari Matikaisen valitsema kehys dokumenttielokuvalle Karpo (2020) on aivan kohdillaan, mutta ei sekään ylitä itse asian pihviä: ohjelmaotteita, joiden kaltaisia kohtaamisia ei ole toisia.

”Taivas itkee ja yläsavolaisen maatilan emäntä Marita Parviainen itkee. Edessä on häätö.”

Karpommaksi ei voi mennä kuin tuossa 1970-luvun ohjelmaotteessa. Johtaja, joka huusi kyseisen kaavilaistilan pakkohuutokaupassa pankilleen, tuntuu yhtä surettavalta. Hän voi vain kiemurrella Karpon tunkeutuessa kuvaajineen todistamaan häätöpäivää.

Muita dokkarissa käytettäviä Karpon pelinavauksia ovat esimerkiksi: ”Voitteko näyttää, millaiset teidän amputoidut jalkanne ovat?”, ”Ei liene paljon liioiteltu, jos väitän, että tässä on Suomen riisutuin dieselauto.”

Hannu Karpo – Stadin kundi

Helsinkiläisen Hannu Karpon välit kansalaisiin eivät suinkaan loksahtaneet automaattisesti tunnustuksellisiksi. Hän kertoo nuorukaisena ylenkatsoneensa maa­laisia ja käyneensä kavereineen pelottelemassa näitä asemalla.

Haastatteluote muovautui töissä: ”Vähitellen opin tajuamaan, että mullahan on se tyhjä pää ja muualta tulevissa on pääomaa. Siis sydämen sivistystä. Vähitellen tuosta Suomen kansasta viehätyin.”

Lisääkin yllättäviä lausuntoja putoilee elokuvassa Karpolta, joka ei muuten ole turhia lässyttänyt menneistä ja tehdyistä. Kahlitsevasta Yleisradiosta ja toimittajien juopottelusta on vain tiukkaa sanottavaa. Lisäksi Karpo ei ikinä pitänyt itse esiintymisestä, vaikka olikin niin omaleimainen ja pitikin kaikista muista tv-työn vaiheista.

Karpon muistetuin ohjelmanimike on Karpolla on asiaa, jota hän teki MTV:lle lähes neljännesvuosisadan. Hannu Karpo täyttää ensi vuonna 80.

Television yleisönosasto – Ääni kaltoin kohdelluille

Merkittävän Karpo-dokumentin ohjaajalla Ari Matikaisella on yksi dokumentti-Jussi laulaja Jorma Kääriäistä kuvanneesta Yhden tähden hotellista (2007). Karpo ei päässyt ehdolle.

Eheässä kokonaisuudessa ainoa merkilliseltä tuntuva ratkaisu on myöhemmän Karpon tavaramerkin karvahatun puuttuminen tyystin itse elokuvasta. Julisteessa se toki on katseenvangitsijana. Ilmeisesti Matikainen halusi valita ohjelmakatkelmat vain sen perusteella, mitä puhutaan ja kuinka pistäviä katseet ovat kaksinkamppailuissa herrojen ja Karpon välillä.

Hannu Karpo antoi äänen niille, joita mielestään oli kohdeltu törkeän kaltoin. Piikkiaikojen pomo, Mainos-tv:n ohjelmajohtaja Tauno Äijälä kuvailee miestä television yleisönosastoksi.

Kuvioon ymppäytyi vielä populismi 1970-luvun Hymy-lehden estetiikalla. Karpolaisuuden olemus selviää parhaiten vain katsomalla. Eräs vanhoista haastateltavista hakee sanaa sosiaaliporno, mutta ei muista ja sana kääntyy ”pornososialismiksi”. Katsojien silmille ei oltu tuotu raadollista tosielämää ihmisten rumaan kännipäisyyteen ja byrokraattien absurdiin nilkkiyteen asti ennen kuin Karpo alkoi löytää tehtävänsä.

Linja alkoi jo 1960-luvulta. Peloton Karpo on suomalaisen tv-historian mieleenpainuvimpia hahmoja.

Karpo, to 13.5. klo 20.50,  TV1

X