Leonardo da Vincin monet kasvot kaivaa esiin renessanssineron merkittävimmät puolet

Jaa artikkeliTilaa Seura
Leonardo da Vincin monet kasvot.
Leonardo da Vincin monet kasvot. © yle kuvapalvelu 
Dokumentti Leonardo da Vincin monet kasvot jää kovin yleisluontoiseksi katsaukseksi, mutta toki hyvin tehdyksi sellaiseksi.

Tunnin mittainen ranskalaisdokumentti Leonardo da Vincin monet kasvot kaivaa esiin renessanssineron arkkityypin merkittävimmät puolet. Asiaa on paljon, suorastaan runsaanlaisesti. Mutta tästä huolimatta tuntuu, että ohjelmassa ehditään raapaista vain pintaa. Esimerkiksi Mona Lisasta, Viimeisestä ehtoollisesta tai ensimmäisen lentokoneen prototyypistä olisi saanut aikaiseksi oman dokumenttinsa.

Taidemaalari. Kuvanveistäjä. Arkkitehti. Keksijä. Tässä vain muutama määritelmä Leonardo da Vincistä (1452-1519). Siksi ei ole lainkaan liioiteltua väittää, että kyseessä oli kaikkien aikojen lahjakkain ihminen.

Aiheeseen perehtyneet asiantuntijat suoltavat tietonsa suorastaan antaumuksella katsojille. Ennen kaikkea dokumentti muistuttaa, että nero voi olla peräisin mistä olosuhteista tahansa. Leonardo da Vincikin oli avioton lapsi, mikä ei tietenkään hänen aikanaan ollut toivottavaa.

Leonardo da Vincin monet kasvot, ti 28.7. klo 20.01 Yle Teema & Fem

Lue myös: Dokumentti kertoo John Steinbeckin Vihan hedelmät -romaanin tarinan pientilallisten ahdingosta

X