Let’s Lauantai -liveshow näyttää kuinka suomalaiset kokoontuvat yhteen

Suomalaisilla, niin sulkeutuneita kuin ovatkin, on myös luontainen tarve kokoontua laumaksi ja viettää aikaa yhdessä. Yhdessäolon tapoja esitellään Ylen livelähetyksessä Let’s lauantai.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Let’s Lauantain Juontajina nähdään kaksi parivaljakkoa, Marleena Lammikko (kuvassa oik.) ja Lloyd Libiso (vas.) sekä Päivikki Koskinen ja Olli-Pekka Kursi. © Mikael Norri / Yle

Suomalaisilla, niin sulkeutuneita kuin ovatkin, on myös luontainen tarve kokoontua laumaksi ja viettää aikaa yhdessä. Yhdessäolon tapoja esitellään Ylen livelähetyksessä Let’s lauantai.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

”Haluamme nostaa esiin erilaisia ihmisryhmiä ja porukoita, jotka kokoontuvat ja juhlivat eri tavoin. Tarkoitus on selvittää maantieteellisesti mahdollisimman laajasti, mitä kaikkea mahtavaa voi Suomessa tapahtua saman päivän aikana”, kertoo Let’s Lauantai -ohjelman tuottaja Anders Alanen.

Let’s lauantaissa käväistään mm. queer-festivaaleilla Savoy -teatterissa, cosplay-tapahtumassa Helsingissä ja seurataan lappilaista hääjuhlaa bändin näkökulmasta. Tämän lisäksi ohjelmassa nähdään myös kuorolaulua.

”Osa tapahtumista on päättynyt jo ennen livelähetystä. Niistä nähdään ohjelmassa insertit.”

Let’s Lauantai, la 25.9. klo 21.00, TV2

X