Lontoon suuri ruttoepidemia: Dokumentti keskittyy ruton syntyyn ja leviämiseen

Aiemmista BBC:n lääketieteellisistä dokumenteista tuttu epidemialääkäri Xand van Tulleken juontaa sarjaa Lontoon suuri ruttoepidemia, joka käy yksityiskohtaisesti läpi ruton syntyä ja sen leviämistä Lontoon köyhiltä esikaupunkialueilta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lontoon suuri ruttoepidemia.

Aiemmista BBC:n lääketieteellisistä dokumenteista tuttu epidemialääkäri Xand van Tulleken juontaa sarjaa Lontoon suuri ruttoepidemia, joka käy yksityiskohtaisesti läpi ruton syntyä ja sen leviämistä Lontoon köyhiltä esikaupunkialueilta.
Teksti: Pertti Avola

Sen jälkeen, kun rutto levisi Aasiasta Eurooppaan 600-luvulla, maanosassamme on ollut monia ruttoepidemioita, joista tunnetuin on 1300-luvun ”musta surma”. BBC:n kolmiosainen dokumentti Lontoon suuri ruttoepidemia mainitsee tämän, mutta keskittyy vain yhteen epidemioista, joka riehui ensiksi Lontoossa ja sitten muualla Britanniassa vuonna 1665. Hieman kömpelösti dramatisoitu sarja on BBC:n tapaan hyvin taustoitettu ja jakaa tietoa rutosta laajasti. Sarjaa alettiin kuvata samaan aikaan kun koronavirus alkoi levitä Britanniassa, joten se on antanut oman leimansa esitykselle. Van Tulleken näkeekin epidemioiden välillä yhtymäkohtia, vaikka koronan aiheuttaakin virus eikä ruton tapaan bakteeri, eikä korona ole yhtä tappava kuin rutto. Tosin ruttoepidemioitakin maailmassa yhä esiintyy. Ne ovat vain nykyoloissa helpompi eristää.

Historia: Lontoon suuri ruttoepidemia, ti 26.1. klo 21.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Tästä syystä ruttoa ja lepraa ei voida hävittää maailmasta – Mihin tarkoitukseen USA ja Venäjä säilyttävät isorokkovirusta?

X