Lumikit oli Liisamaija Laaksosen esikoiskäsikirjoitus – Sairaalan naistentautien osaston ihmiskohtalot koskettavat sukupolvesta toiseen

Yle juhlii 80 vuotta täyttävää näyttelijä-käsikirjoittaja Liisamaija Laaksosta. Lumikit syntyi sisuuntumisesta siihen, ettei Ylen televisioteatterin naisnäyttelijöille riittänyt rooleja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä Liisamaija Laaksonen.

Yle juhlii 80 vuotta täyttävää näyttelijä-käsikirjoittaja Liisamaija Laaksosta. Lumikit syntyi sisuuntumisesta siihen, ettei Ylen televisioteatterin naisnäyttelijöille riittänyt rooleja.
(Päivitetty: )
Teksti: Anu Räsänen

Liisamaija Laaksonen muistaa elävästi helmikuisen päivän vuonna 1987, kun hän kuuli, että Lumikit oli palkittu Monte Carlon tv-festivaaleilla. Laaksosen kirjoittama draama oli saanut ensi-iltansa Ylellä edeltävänä vuonna.

”Eihän minua minnekään festivaaleille kutsuttu, mutta Lumikkien ohjaaja Hannu Kahakorpi soitti iltapäivällä ennen palkintogaalaa. Hän kertoi, että oli tapahtunut jotain Lumikkeihin liittyvää, mistä hän ei kuitenkaan uskaltanut oikein vielä puhua”, Liisamaija Laaksonen muistelee.

Seuraava puhelu Kahakorvelta tuli yömyöhään: Lumikit oli voittanut fiktiosarjan pääpalkinnon, Kultaisen nymfin.

”Istuin eteisen lattialla puhelimen vieressä ja mietin, että herranjumala, siellä oli tv-näytelmiä 27 maasta, ja me voitettiin. Oli se todella hienoa.”

Syntymäpäivänä matkoilla

Palkintojen ja kriitikoiden kehujen lisäksi Lumikit on saanut osakseen paljon rakkautta, ja Laaksosen esikoiskäsikirjoitus on lähtenyt elämään omaa elämäänsä myös teattereissa.

Missä tahansa Laaksonen liikkuukin, häneltä kysytään Lumikeista. Sairaalan naistentautien osastolle sijoittuvat ihmiskohtalot koskettavat sukupolvesta toiseen.

”Sairaala on paikkana vähän kuin armeija: siellä ollaan samassa huoneessa ja samassa veneessä. Tullaan läheisiksi, ja kotiin lähdettäessä sovitaan, että tavataan, vaikkei sitten koskaan tavatakaan. Ja osastolle tulevat aina uudet lumikit”, Laaksonen pohtii.

Kun Yle Teema & Fem uusii Lumikit toukokuun alussa, Laaksonen juhlii 80-vuotissyntymäpäiväänsä matkoilla.

”En jaksa pitää juhlia, eikä minulle tarvitse pitää juhlia. En halua, että kukaan tuo kukkia tai lahjoja tai tulee kertomaan, kuinka erinomainen olen. Enhän kuitenkaan ole niin erinomainen, vaan minulla on omat puutteeni.”

Tehkää perässä, pojat!

Laaksosen vaatimattomuus tuntuu turhalta, kun huomioi hänen komean uransa sekä näyttelijänä että käsikirjoittajana. Hän on osoittanut olevansa työssään paitsi monipuolinen myös sinnikäs. Esimerkiksi se, että Lumikit ylipäätään koskaan tehtiin, on Laaksosen sisukkuuden ansiota – ja sisuuntumisen.

”Ylen televisioteatterissa oli erittäin hyviä naisnäyttelijöitä. Rooleja me emme kuitenkaan saaneet, vaan niihin palkattiin ulkopuolisia. Otti päähän. Mietin, että jos tämä kerran on mennyt tämmöiseksi, minä kirjoitan itse meille näytelmän.”

Laaksonen kirjoitti roolit suoraan kollegoilleen, kuten Anja Pohjolalle, Eeva-Maija Haukiselle ja Kaija Pakariselle. Itselleen hän varasi pienen roolin hiljaisena potilaana.

”Sitten pakotin ohjaajaksi Kahakorven, jonka tunsin entuudestaan. Hän oli niin kiltinoloinen ihminen”, Laaksonen sanoo ja nauraa.

Laaksonen kiittää Kahakorpea siitä, että tämä uskoi Lumikkeihin alusta saakka, vaikka naisten tarinoihin keskittyvä, pelkillä naisilla roolitettu tv-draama oli jotain ennenkuulumatonta.

”Kyllä moni tuli sitten festivaalivoiton jälkeen Ylen käytävillä sanomaan, että hyvinhän se meni. Minä vastasin, että tehkää perässä, pojat!”

Elävä arkisto: Liisamaija Laaksonen, to 3.5. klo 22.50 Yle teema & fem

X