Maailman ympäri 1500-luvulla: Dokumentti historiallisesta löytöretkestä maapallon ympäri

Saksalaisdokumentti Maailman ympäri 1500-luvulla näyttää myös puhuvia päitä, mutta ennen kaikkea se kuvaa Magalhãesin retkikunnan vaiheita näytelmällisen dramatisoinnin ja rekonstruktion keinoin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Historia: Maailman ympäri 1500-luvulla.

Saksalaisdokumentti Maailman ympäri 1500-luvulla näyttää myös puhuvia päitä, mutta ennen kaikkea se kuvaa Magalhãesin retkikunnan vaiheita näytelmällisen dramatisoinnin ja rekonstruktion keinoin.
Teksti: Arto Pajukallio

Fernão de Magalhães (1480–1521) oli vaikutusvaltaisessa perheessä kasvanut portugalilainen merenkulkija, jonka johtama lähinnä espanjalaisista koostuva retkikunta etsi salaisessa tehtävässään reittiä nykyisessä Indonesiassa sijaitseville Maustesaarille – ja löysi meritien Tyynelle valtamerelle Etelä-Amerikan niemenkärjen kautta.

Matkan varrella väkivaltaisesti kuollut Magalhães ei itse enää ollut mukana, kun retkikunnan laivoista toinen ja joukko miehistön jäseniä kolme vuotta myöhemmin palasi Espanjaan kierrettyään ensimmäisinä ihmisinä maapallon ympäri.

Historiallinen löytöretkeilysaavutus muutti ratkaisevasti ymmärrystä maapallosta, sekä kiihdytti kolonialismia Espanjan ja Portugalin kilvoitellessa uusien siirtomaiden ja niiden aarteiden omistuksesta.

Saksalaisdokumentti näyttää myös puhuvia päitä, mutta ennen kaikkea se kuvaa retkikunnan vaiheita näytelmällisen dramatisoinnin ja rekonstruktion keinoin. Edustihan laivarakennus lajissaan kehittyneintä osaamista, mihin aikansa ihmiskunta oli yltänyt.

Historia: Maailman ympäri 1500-luvulla, ke 14.4. klo 19.00 Tv1

Lue myös: Kohti kaukaisia rantoja: Tanskalaisen perheen purjehdusmatka maailman ympäri

X