Alkuperäinen MacGyver oli yksinäinen susi, mutta uusi versio on toista maata – ”Se sopii minulle mainiosti”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kikka kolmoset kehiin! Lucas Till käyttää nuorena MacGyverina erikoisia ongelmanratkaisutaitoja.
Lucas Till tietää astuneensa isoihin kenkiin.

Yhdysvaltalainen näyttelijä Lucas Till tuli tunnetuksi Travis Brodyna elokuvassa Hannah Montana ja on näytellyt elokuvissa kuten Walk the Line ja X-Men, sekä televisiosarjoissa kuten House ja Näkijä.

Monte Carlon televisiofestivaaleille 27-vuotias näyttelijä saapui kertomaan Nuori MacGyver -sarjasta, jossa Till näyttelee pääosaa: hyppysistään kätevää ja äärimmäisen kekseliästä Angus MacGyveria.

Alkuperäisessä, vuosien 1985–1992 Ihmemies-sarjassa pääroolissa nähtiin Richard Dean Anderson takatukkineen.

Till valittiin parikymppisen keksijän rooliin kaksi vuotta sitten. Hän kertoo tienneensä astuneensa isoihin kenkiin, ja että paineet tulisivat olemaan kovat.

Till uumoili myös, että kinastelua siitä, voiko kukaan muu kuin Richard Dean Anderson näytellä MacGyverin roolin, tultaisiin varmasti käymään.

Kuvausten aikaan hän osasi olla kiinnittämättä keskusteluun huomiota. Muuten työ olisi ollut todella vaikeaa.

Nuori MacGyver on ehdottomasti uudelleenkäynnistys Ihmemiehestä, mutta minä olen nyt Angus MacGyver. Roolihahmo on sama kuin alkuperäissarjassa, enkä minä voinut mitenkään tietää, tulisiko se minun näyttelemänäni toimimaan”, Till tunnusti Monte Carlossa.

Onneksi sarjasta tuli menestys.

Toisen kauden kuvaukset alkoivat syksyllä, ja sarja jatkuu Subilla jälleen pienen tauon jälkeen lauantaina 10. maaliskuuta. Ensimmäinen kausi pyörii uusintana MTV3:ssa.

Ei enää yksinäinen susi

Monte Carlon televisiofestivaaleilla Lucas Till esiintyi niin itsevarmasti, että ajatukset siitä, hyväksytäänkö hänet uudeksi MacGyveriksi olivat selvästi unohtuneet – jos niitä oli tähdellä koskaan ollutkaan.

Nuoren MacGyverin idea on yhä sama kuin kulttisuosiota nauttivalla edeltäjällään: nokkela MacGyver saa aina taiottua arkipäivän tavaroista kuten kuminauhoista ja purukumista ihmishenkiä pelastavia keksintöjä.

Kuitenkin myös muutoksia alkuperäiseen on.

”Sarjassa Sandrine Holtin näyttelemä Patricia Thornton on pomoni – naispuolinen versio alkuperäisestä Phoenix-säätiön Peter Thorntonista. Myös esimerkiksi ensimmäisenä sarjaan palkatulla, Jack Daltonia näyttelevällä George Eadsilla on huomattavampi rooli kuin alkuperäissarjan hahmoilla”, Till kertoo.

”Alkuperäinen MacGyver oli yksinäinen susi, mutta nuorella MacGyverilla on ympärillään läheinen tiimi. Se sopii minulle mainiosti. Saanpahan pitää silloin tällöin vapaapäiviä sarjan kuvauksista”, Till toteaa hymyillen.

Nuori MacGyver, pe 9.3. klo 1.50 MTV3 & la 10.3. klo 0.20 Sub

X