(Päivitetty: )
Teksti: Tero Kartastenpää

Dokumentin nimi Look at the Pictures, katsokaa kuvia, on tarpeeton kehotus. Jopa 1980-luvun moraalipaniikin aikaan ihmisillä oli tarve tuijottaa. Mustavalkokuvissa näkyy peniksiä ja mustia kehoja tavalla, jolla niitä voi katsoa, vaikka moni konservatiivi väitti vastaan.

Amerikkalaisdokumentti on kuin huolella koottu, ihaileva taidekirja. Robert Mapplethorpen pakkomielteestä maineeseen ja rahaan tulee osa hänen neron jalustaansa.

Poikkeuksellisesta, kamalasta kuvaajasta kertovat esimerkiksi leikkisä isosisko, auttavainen pappi ja New Yorkin kateelliset taiteilijat. Vanhoilla nauhoilla puhuvat itsekehuva taiteilija, nuoruuden rakastettu Patti Smith ja pettynyt isä. Ohjaajat Fenton Bailey ja Randy Barbato ovat tehneet ison määrän elokuvia ja sarjoja seksistä ja kummallisuuksista. He seuraavat, kuinka saatanaa ihailleesta pornokuvaajasta on tullut tutkimuskohde, jonka tuotoksia ihaillaan museoarkistossa silkkihansikkain.

Mapplethorpe: Look at the Pictures, ti 1.5. klo 21.00 Yle Teema & Fem

X