Ristituulessa kertoo Neuvostoliiton miehittämästä Virosta - kohtauksissa näyttelijät poseeraavat liikkumatta

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Junien eläinvaunuissa Siperiaan kuljetettuja lapsiperheitä odotti kolkko kohtalo.

(Päivitetty: )
Teksti: Arto Pajukallio

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton miehittämäksi joutunut ja itsenäisyytensä menettänyt Viro on vapautumisensa myötä käsitellyt lähihistoriansa kipupisteitä myös monen elokuvan avulla. Kerrassaan rohkeasti tälläkin tiellä voidaan irrottautua perinteisten kerrontatapojen kahleista.

Martti Helden mustavalkoelokuva (Risttuules, Viro 2015) on toteutettu ns. tableau vivant -tekniikalla. Sananmukaisesti termi tarkoittaa ”elävää taulua”, käytännössä sommitelmaa, jossa näyttelijät poseeraavat liikkumattomina, kuin kolmiulotteisessa maalauksessa. Näissä pitkissä kohtauksissa kamera kiertää henkilöiden välissä, todellisiin kirjeisiin pohjautuvan monologin kertoessa sotavuosien tapahtumista, perheiden hajottamisista ja pakkokyydityksistä Siperiaan.

Ratkaisu tuo tapahtumiin aivan uuden tason, jonka katsoja joutuu ajatuksineen kohtaamaan. ✪✪✪✪

Ristituulessa, ke 18.10. klo 21.50 Teema & Fem

X