Masked Singer Suomi – 12 outoa hahmoa hoilottaa naamioituna

Jenni Kokander, Janne Kataja ja Maria Veitola arvuuttelevat uutuusohjelmassa naamion takaa laulavien julkkisten henkilöllisyyksiä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Masked Singer -sarjassa kilpailijoita ei aseteta paremmuusjärjestykseen laulutaitojensa perusteella, vaan studioyleisö äänestää joka jaksossa oman suosikkinsa.

Jenni Kokander, Janne Kataja ja Maria Veitola arvuuttelevat uutuusohjelmassa naamion takaa laulavien julkkisten henkilöllisyyksiä.
Teksti: Anu Räsänen

Uuden Masked Singer -sarjan kuvaukset veivät Jenni Kokanderilta ja Maria Veitolalta yöunet.

”Maria ja minä valvoimme öitä miettien, kuka minkäkin naamion takana laulaa. Joka aamu kuvauksiin tullessamme kyselimme toisiltamme, että nukuitko viime yönä. Eikä kumpikaan ollut nukkunut”, Kokander muistelee.

Eteläkorealaiseen formaattiin perustuvassa Masked Singer -ohjelmassa 12 julkisuuden henkilöä laulaa naamioituna. Kukin on luonut itselleen hahmon, jonka rooliasun alta laulajaa on mahdotonta tunnistaa.

Ohjelman juontaa Ile Uusivuori. Kokanderin, Veitolan ja Janne Katajan roolina on arvailla, ketä naamioiden taakse kätkeytyy. Heidän rinnallaan arvailupaneelissa vierailevat muun muassa Joonas Nordman, Jufo Peltomaa, Krista Siegfrids, Mikko Kuustonen, Eini ja Eicca Toppinen.

Naamioitujen esiintyjien puheääntä on muutettu niin, ettei heitä voi tunnistaa. Kukin kuitenkin laulaa omalla äänellään, vaikka kaikki eivät ole ammatiltaan laulajia.

Esimerkiksi Yhdysvaltain versiossa ovat esiintyneet näyttelijä Tori Spelling, nyrkkeilijä Laila Ali ja tv-tähti Kelly Osbourne – mutta mukana on ollut myös Gladys Knightin ja Sealin tapaisia laulajia.

Panelistit suljettujen ovien takana

Jotta laulajien henkilöllisyydet pysyisivät salassa, panelistit ja Uusivuori suljettiin kuvauspäivinä lukkojen taa aina kun heitä ei tarvittu kameroiden edessä. Päivät kuluivat arvaillessa ja ohjelmassa annettuja kinkkisiä vihjeitä pohtiessa.

”Olimme sopineet Marian ja Jannen kanssa, että emme tee mitään taustatyötä kuvauspäivien ulkopuolella. Heräsin kuitenkin parinakin yönä ajatukseen, että nyt on pakko googlettaa, keneen tänään saatu vihje liittyy. Mitään en kuitenkaan löytänyt, vaikka yritin mennä siitä, mistä aita on matalin”, Kokander nauraa.

Janne Kataja koetti selvittää kilpailijoiden henkilöllisyyksiä myös murteita ja puheen nuottia kuuntelemalla.

”Kaikki heidän repliikkinsä pidettiin kuitenkin niin lyhyinä, ettei murteistakaan saanut kiinni. Olin suuren osan aikaa aivan kujalla – tosin välillä myös vähän hajulla”, Kataja virnistää.

Arvailussa hyötyä yökyläilystä?

Maria Veitola vihjaisee, että hänelle saattoi olla arvailussa hyötyä nimikko-ohjelmastaan, jossa hän on ehtinyt yökyläillä yli 50 suomalaisen julkisuuden henkilön kotona. Tästä huolimatta Veitolaa jännitti lähteä Masked Singer -paneeliin.

”Mietin, osaanko mitään ja pystynkö mihinkään kahden koomikon rinnalla. Sitten tajusin, ettei sillä ole mitään väliä. Pitää vain päästää irti ja elää hetkessä, ja se oli tosi terapeuttista.”

Ohjelmassa häneen vetosi sen erikoinen maailma. Yksi laulajista on naamioitunut ampiaiseksi, toinen leijonaksi, kolmas heinäseipääksi.

Veitolalle kynnyskysymys oli se, että ohjelma tehdään riittävän rohkeasti ja huolellisesti: puvut ovat mielikuvituksellisia eivätkä laulajien omat hiustupsut vilahtele peruukkien alta.

”Useimmissa tv-formaateissahan toistuvat aika lailla samat teemat ja elementit, ja toisinaan tuntuu, että kaikki on jo keksitty. Masked Singeristä innostuin, koska tämä on jotain ihan uutta ja käsittämätöntä. Kukaan ei pääse sanomaan, että kyseessä on vain vähän huono kopio The Voice of Finlandista.”

Masked Singer Suomi, la 14.3. klo 20.00 Mtv3

Lue myös: Mental Samurai Suomi – Ellen Jokikunnas laittaa kilpailijat kieppumaan ja tuo virkistävää naisenergiaa visailuihin

X