Megalodon on kliseinen ja ennalta-arvattava haitrilleri

Megalodon on amerikkalaiskirjailijan romaaniin perustuva elokuva, jonka henkilöhahmot, asetelmat ja jännityksen kehittely ovat ennalta-arvattavia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jason Statham kohtaa esihistoriallisen meripedon.

Megalodon on amerikkalaiskirjailijan romaaniin perustuva elokuva, jonka henkilöhahmot, asetelmat ja jännityksen kehittely ovat ennalta-arvattavia.
Teksti: Pertti Avola

Kun näin Tappajahain kolmannen jatko-osan 1980-luvun lopulla, ajattelin että kaipa joku joskus keksii tehdä elokuvan myös esihistorian jättiläishaista megalodonista. Yli kolmekymmentä vuotta siihen meni, mutta tässä se nyt on.

Megalodon perustuu amerikkalaisen tieteiskirjailijan Steve Altenin romaaniin Meg – syvyyksien kauhu (Otava, 1998), jolle Alten on kirjoittanut vielä kolme jatko-osaakin. Niitä ei ole suomennettu. Elokuvan ohjaaja on pari National Treasure -jännäriä ja mainion Kelkkajengi-urheilukomedian tehnyt Jon Turtletaub.

Megalodon on läpeensä kliseinen ja ennalta-arvattava toimintatrilleri, eikä pelkästään siksi, että eihän nyt parilla 25-metrisellä jättiläishailla ole mitään mahdollisuuksia, kun vastassa on Jason Statham. Osin kiinalaisella rahalla tehdyn elokuvan henkilöhahmot, asetelmat ja jännityksen kehittely ovat myös täysin tuttua puuroa

 *½

Megalodon, la 8.5. klo. 21.00, Sub

X