Michael Waldmanin ohjaama dokumentti avaa Christian Louboutinin luksuskenkien tarinaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Tero Kartastenpää

Nainen katsoo persettään ja rintojaan. Sitten vasta kenkiään. Näin luksuskenkien suunnittelija Christian Louboutin kuvailee asiakkaitaan.

Luksus tarkoittaa kaikella kiiltävällä koristeltuja, tuhansia maksavia piikkikorkojalkineita. Ranskalainen on rikastunut, koska on saanut rahakkaat ja rahattomat keräämään kenkiään. Epäkäytännöllinen käyttöesine onkin taidetta, ostajat perustelevat.

Televisiodokumentissa suunnittelija skootteroi muotinäytöksiin, valkkaa jalkineita kuninkaallisille Bhutanissa ja kosiskelee Intian miljonäärejä.

Kokenut televisio-ohjaaja Michael Waldman osaa seurata muotikohteitaan kuten aiemmin Inside Diorissa. Valitettavasti julkkisten kanssa hän on kynnetön kuten kuninkaallisista kertovassa Our Queenissa.

Korkokenkä on ruumiin kurinalaisen esittelyn tukiväline, nykyajan korsetti.

Fanidokumentissa kritiikkiä esitetään vain parin lauseen verran, mutta suunnittelija on rehellinen. Louboutin sanoo tekevänsä tarpeetonta tuotetta.

Louboutinin huimaavat korot, ti 19.3. klo 20.00 Yle Teema & Fem

X