Mielensäpahoittaja Heikki Kinnunen: Teatterikonkari improvisoimassa

Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja palaa ruutuun, kun hahmon oma sarja jatkuu 4. tammikuuta. Heikki Kinnunen jatkaa suositussa roolissaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mielensäpahoittaja Heikki Kinnunen.

Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja palaa ruutuun, kun hahmon oma sarja jatkuu 4. tammikuuta. Heikki Kinnunen jatkaa suositussa roolissaan.
Teksti: Milla Olkkonen-Lind

Mielensäpahoittaja -roolin näyttelee jälleen Heikki Kinnunen, 74, joka tulkitsi epäluuloista yrmyilijää myös kaksi vuotta sitten esitetyllä ensimmäisellä kaudella sekä elokuvassa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018).

”Rooli on tuttu, joten siitä jatkettiin mihin jäätiin”, Kinnunen toteaa.

Toisella kaudella käsittelyssä ovat raha, media, terveys, sankarit ja perhe. Nykypäivän koukeroihin Mielensäpahoittajaa opastavat alansa ammattilaiset ja ajankohtaiset mediapersoonat, kuten uutisankkuri Arvi Lind ja näyttelijä-sijoitusbloggaaja Jasmin Hamid.

”Siinä pähkäillään ja otetaan asioista selvää. Samalla katsojakin voi oppia jotain.”

Vaikka sarjan pohjalla on käsikirjoitus, kohtauksissa myös improvisoitiin paljon. Teatterikonkari Kinnuselle se ei ole kaikista mielekkäin työskentelytapa.

”Olen tottunut opettelemaan vuorosanat. Mutta sehän tässä jännää onkin, että lähteekö juttu luistamaan. Toisten kanssa onnistuu paremmin kuin toisten.”

Sarja kuvattiin syksyllä, mutta muuten Kinnunen on viettänyt aikaansa niin kuin muutkin suomalaiset: kotosalla. Tekeillä on myös uusi Mielensäpahoittaja-elokuva.

”Koronan loppumista tässä vain odotellaan.”

Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin, ma 4.1. klo 21.00 Mtv3

Lue myös: Mielensäpahoittaja jalkautuu sarjassa todellisten tunnettujen ihmisten pariin

X