Mikko Leppilammen juontama Jahti on uusi tietovisailu, jossa tavisjoukkue yrittää päihittää tietoviisaan

Jahti on brittiläiseen formaattiin perustuva tietokilpailu. Se on kuitenkin vain yksi monista tämän syksyn tv-visailuista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mikko Leppilampi juontaa nyt myös uutta tietovisailua Jahtia.

Jahti on brittiläiseen formaattiin perustuva tietokilpailu. Se on kuitenkin vain yksi monista tämän syksyn tv-visailuista.
(Päivitetty: )
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Vuosituhannen taitteessa tietokilpailut olivat vielä televisio-ohjelmiston vakiokauraa. Sitten ne katosivat lähes kokonaan. Vuosiksi. Tieto ei enää kiinnostanut.

Mutta nyt ne ovat tekemässä uutta tulemista. Ensin ilmestyivät Tuubin ja Tuulitunnelin kaltaiset paneelishow’t, joissa idea oli pikemminkin arvailussa kuin tietämisessä. Sitten olikin jo vuorossa legendaarinen Haluatko miljonääriksi?, jossa kilpailijan pitää valita oikea vastausvaihtoehto.

Elokuun lopussa starttaava, Mikko Leppilammen juontama Jahti on sen sijaan astetta vaikeampi, eli vanhan kunnon tietovisa. Toki siinäkin on vaihtoehtovastauksista koostuva osio, mutta kilpailijoiden on myös vastattava kysymyksiin, jotka tulevat sarjana kuin konekiväärin suusta.

Brittiläiseen The Chase -formaattiin perustuva visailu on myös hieman erilainen kuin muut. Jokaisessa jaksossa kolme kilpailijaa muodostaa joukkueen, joka yrittää voittaa tietoviisaan eli jahtaajan.

Kilpailijat vaihtuvat, mutta jahtaajat pysyvät samoina. Heitäkin on kolme. Tunnetuin kolmikosta on toimittaja ja kirjailija Markus Leikola. Kaksi muuta ovat pitkän linjan tv-tietovisailijat Magnus Mali ja Eero Ylitalo.

Mali on tunnettu muun muassa Jeopardysta, Hermopelistä ja Giljotiinista, Ylitalo puolestaan Megavisasta, Tietopörssistä ja Suomen tietoviisaasta. Kummatkin ovat myös halunneet miljonääreiksi.

Ei pelkkää tietämistä

Jahti on tietokilpailun muodoista haastavin. Se on yleistietovisa, joten se vaatii osanottajiltaan laajan, monille eri aloille ulottuvan tietämyksen. Näin totuuden jälkeisenä aikana Jahti onkin hyvin tervetullut ohjelma. Mutta kyse ei vain ole tietämisestä.

”Kaikki, mitä ihminen tekee, on tiedosta ja tunteesta kiinni. Visailu on yksi lajeista, joissa molemmat yhdistyvät”, Leikola tiivistää.

Leikolan mukaan tietoa korostetaan väärissä paikoissa sekä liikaa että liian vähän. Vaikka tieto onkin tärkeää, Leikola ei tietoisesti hamstraa sitä. Työt edellyttävät häneltä jatkuvasti uusiin asioihin törmäämistä.

”Hamstraamisen sijaan pikemminkin pulikoin tiedossa”, Leikola kertoo.

Jahti-tietovisa

Markus Leikola  on jahtaajatrion Besserwisser, Magnus Mali puolestaan Terävä. Eero Ylitalo on kolmikon Herra Arkisto. © SAKU TIAINEN

Netti muutti maailmaa

Leikola on tehnyt pitkän uran toimittajana, niin printtimediassa kuin radiossa ja televisiossakin. Hän tuli tutuksi erityisesti politiikan tuntijana. Leikola juonsi vaalitenttejä ja teki A-studiossa useita, erityisesti Itä-Eurooppaan liittyviä ulkomaanreportaaseja. Hän on kirjoittanut myös kirjoja, kuunnelmia ja näytelmiä.

”Internet tuli juuri kun jätin toimittajan vakihommat. Se on muuttanut maailmaa valtavasti ja demokratisoinut tiedon saatavuutta enemmän kuin mikään muu ilmiö ihmiskunnan historiassa kirjapainotaidon keksimisen jälkeen. Tietoa on vaikea pantata, mutta halua ja tarvetta pantata sitä tulee riittämään maailman tappiin asti,” Leikola sanoo.

Jahdin lisäksi syksyn televisio-ohjelmistoissa nähdään vanhat tutut Heikoin lenkki, Haluatko miljonääriksi? ja Kuka, mitä milloin? Uutta tv-visailua edustaa Heikki Paasosen luotsaama Etsä tiedä kuka mä oon?.

Jahti, to 30.8. klo 20.00 Mtv3

Persoona on tärkeä

Vakiojäsenten persoona on tärkeä osa nykyisiä tietokilpailuja. Toki Timo T. Kaukonen herätti keskustelua 1960-luvulla vetäessään tietokilpailuja Ota tai jätä ja Naapurivisa. Mutta perinteisesti meno on ollut hillittyä. Tuomo Kaminen veti Suomen tietoviisasta arvokkaasti. Eivätkä Kolmosvisan Jyrki Otila ja Reijo Salminenkaan kovin räväköitä olleet.

Tänä päivänä visailua ei voi vetää kuka tahansa. Siksi yksi nykyhetken suosituimmista radiopersoonista valikoitui uudeksi Haluatko miljonääriksi? -juontajaksi. Heikointa lenkkiä vetää suosittu nuoren polven koomikko.

Teräväsanainen Markus Leikolakin sopii kuin nakutettu uuden visailuohjelman jahtaajaksi. Hänen korkealla istuvassa hahmossaan on hieman doncorleonemaista ylväyttä. Norsunluutornista hän laukoo kysymysten välissä onelinereitä. Ohjelmassa Leikolan lempinimi on Besserwisser. Mutta onko hän oikeasti sellainen?

”Onneksi Suomessa on viisi miljoonaa minua pätevämpää ihmistä arvioimaan tätä”, Leikola sivaltaa.

X