Mikko Roiha koville joutuvana poliisina kolmiosaisessa sarjassa Myrskyn jälkeen

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mikko Roiha

(Päivitetty: )
Teksti: Anu Räsänen ja Onnimanni Liukkonen

Kolmella Kultaisella Venlalla palkittu Myrskyn jälkeen kertoo poikkeustilasta Suomessa: suuri myrsky sekoittaa elämän, ja poliisitkin joutuvat evakkoon Ylen tiloihin. Keskeisiä rooleja sarjassa näyttelevät Kaarina Hazard, Henry Hanikka ja Mikko Roiha, joka tunnetaan myös ohjaajana.

Berliiniin asettunut Roiha on viime vuosina ohjannut Saksassa näytelmiä, joihin on koottu näyttelijät suomalaisista teattereista. Seuraavaksi Roiha ohjaa tulkinnan Maria Jotunin Miehen kylkiluusta. Näytelmä saa syyskuussa ensi-iltansa Berliinissä ja aloittaa sen jälkeen Suomen-kiertueensa Kouvolasta.

Myrskyn jälkeen, 11.8, klo 21.15, TV1

 

X