Modernit miehet -komediasarjan Tommi Rantamäki: ”On tärkeää pohtia, miten vähemmistöt tuodaan esille”

Yle uusii Modernit miehet -sarjan alusta saakka, ennen kuin kolmannen kauden jaksot alkavat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tommi Rantamäki näyttelee Tuomasta.

Yle uusii Modernit miehet -sarjan alusta saakka, ennen kuin kolmannen kauden jaksot alkavat.
Teksti: Anu Räsänen

”Uskallan sanoa, että kolmas kausi on vähintään yhtä hauska kuin aikaisemmatkin”, lupaa Modernit miehet -komediasarjassa Tuomasta näyttelevä Tommi Rantamäki.

Uusintakierros käynnistyy jaksosta, jossa Tuomas ja Jarkko Niemen esittämä Pete käyttäytyvät pöljästi tavattuaan tummaihoisen Fathin.

Rantamäki pitää tärkeänä, että jaksossa naurunalaisiksi joutuvat selkeästi Tuomas ja Pete.

”Olemme hyvin tietoisia omasta etuoikeutetusta asemastamme suositun tv-sarjan tekijöinä, ja meistä on tärkeää pohtia, miten esimerkiksi vähemmistöt tuodaan esille.”

Rantamäki nähdään tänä syksynä myös Rahti-sarjassa, joka käsittelee niin ikään vakavia kysymyksiä: pakolaisuutta ja ihmissalakuljetusta.

Ensi vuoden puolella Rantamäki nousee pitkän koronatauon jälkeen teatterin lavalle. Ensin hän suuntaa Lahteen, jossa saa kantaesityksensä Timo Sandbergin dekkariin perustuva Kostonkierre. Syksyllä vuorossa on Kotkan kaupunginteatterin Addams Family -musikaali.

”Minulla on pieni rooli myös Elisa Viihteen tulevassa Sijainen-minisarjassa, ja kesällä tein Modernien miesten lomassa muutaman kuvauspäivän Harjunpää-sarjaan, jossa näyttelen yhdessä 11-vuotiaan Molla-tyttäreni kanssa.”

Modernit miehet, to 21.10. klo. 21.50, TV2

Lue myös: Modernit miehet – Muuttuvaa mieskuvaa sekä teräviä havaintoja todellisuudesta ja yhteiskunnasta

X