Mrs Wilson -sarjauutuus pureutuu identiteetin ja perheyhteisön kysymyksiin

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Pertti Avola

Ruth Wilsonille (The Affair ja Luther) sarjauutuus Mrs Wilson oli hyvin henkilökohtainen. Hän esittää sarjassa omaa isoäitiään Allisonia, jolle alkoivat selvitä hänen tiedustelupalvelussa työskennelleen aviomiehensä salaisuudet vasta tämän kuoleman jälkeen.

Pian aviomiehen kuoleman jälkeen Allisonin ovelle ilmestyy nainen, joka sanoo olevansa rouva Wilson. Selviää, että Alec on pyörittänyt kahta perhettä kahden vuosikymmenen ajan. Onko avioliitto Allisonin kanssa ollutkin vain yksi vakoojan tehtävä muiden joukossa?

Anna Symonin käsikirjoittama Mrs Wilson nojaa lukuisien brittisarjojen tapaan huolellisesti luotuun ajankuvaan ja hienoihin roolitöihin. Sarja pureutuu identiteetin ja perheyhteisön kysymyksiin ja luotaa koskettavasti ja koukuttavasti sitä, miten ihminen reagoi kun vuosikymmenien aikana vakiintuneelta elämältä putoaa pohja.

Tapahtumat liikkuvat edestakaisin 1940-luvun ja 1960-luvun välillä. Ainoa hieman hassu piirre on se, että naisnäyttelijät on jätetty näyttämään aivan samalta molemmilla aikatasoilla.

Mrs Wilson, ti 9.4. klo 19.00 Tv1

X