MTV Uutisten juhlalähetys - Pöllöuutisten Urpo Martikainen 40-vuotisesta taipaleesta: ”Monet sanoivat, että Kympin Uutiset ei kestä kuin vuoden”

Kymmenen Uutisilla on ollut innostuneita tekijöitä. Urpo Martikainen uutisoi WTC-iskut, Pirkko Arstila oli maan ensimmäinen naisankkuri. Alkujaan MTV olisi halunnut uutistensa kellonajaksi 21.30.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

MTV Uutiset täyttävät 40 vuotta. Kuvassa Ripsa Koskinen-Papunen, Kirsi Alm-Siira ja Keijo Leppänen.

Kymmenen Uutisilla on ollut innostuneita tekijöitä. Urpo Martikainen uutisoi WTC-iskut, Pirkko Arstila oli maan ensimmäinen naisankkuri. Alkujaan MTV olisi halunnut uutistensa kellonajaksi 21.30.
Teksti: Jussi Karjalainen

Mainos-tv:n uutiset täyttävät 1. syyskuuta 40 vuotta. Yksi klassikkoankkureista on rauhallisen tyylikäs Urpo ”Upi” Martikainen. Hän on 75-vuotias ja eläkkeellä.

Upi Martikainen ei ihan ehtinyt Kymmenen Uutisten alkuperäiseen uutisankkurinelikkoon. Hän kävi heti syksyllä 1981 tekemässä Kymmenen Uutisten startista reportaasin Ruotsin tv:lle. Kohta Suomesta soitettiin perään ja pyydettiin Martikainen ankkuroimaan.

”Mietin mukaan menemistä vakavasti. Hyvin monet sanoivat minulle, että Kympin Uutiset ei kestä kuin vuoden. Mutta se rupesi heti alusta asti saamaan ilmaa siipiensä alle”, Martikainen sanoo.

WTC-iskut uutisvoittona

Juuri Urpo Martikainen oli ruudussa kertomassa New Yorkin WTC-iskuista 2001. MTV:n uutiset löi erikoislähetyksen päälle selvästi nopeammin kuin Yle, eikä kyseessä ole läheskään ainoa Maikkarin uutisvoitto. Kruununa on, että istuva presidentti Mauno Koivisto valitsi Ylen sijasta säännölliseksi väyläkseen MTV:n.

WTC:n terrori-iskut tapahtuivat Maikkarin uutisten taipaleen puolivälissä. Mitä Upin mielessä liikkui lähetyksessä?

”Minulle valkeni nopeasti, että kyseessä on ennennäkemättömät mittasuhteet saava uutinen. Suhtauduin kuin ambulanssikuski, enkä päästänyt tunteitani vellomaan lähetykseen. Minulla oli mielessä koko ajan, että piti pitää pää kylmänä, vaikka kuvat ovat hyvin järkyttäviä – koko USA on kaaoksessa ja maailma on kaaoksessa.”

Martikainen huomauttaa, että koronapandemia on vaikutuksiltaan verrattavissa: ”En muista toista yhtä isoa uutista kuin korona.”

Korona muutti MTV:n uutisten juhlalähetyssuunnitelmatkin. Tuottaja Antti Mälkönen joutui peruuttamaan Vanhalle Ylioppilastalolle aiotun gaalan.

”Nyt juhlaohjelma tehdään uutistoimituksessa. Siinä näytetään myös ensimmäistä kertaa, miltä uusi avarampi uutisstudio tulee näyttämään. Pöllölaaksohan jää vuoden päästä historiaan, ja Maikkari muuttaa Vallilaan.”

MTV3

MTV3:n uutisankkuri Urpo Martikainen jäi eläkkeelle vuonna 2010. Kuva juuri ennen Martikaisen viimeistä uutislähetystä. © LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Omalla tyylillä

Antti Mälkönen sanoo jopa, että ”MTV:n uutiset on enemmän kuin työpaikka”.

Juhlailtaan antavat sanansa Pekka Karhuvaara, Anssi Kukkonen sekä ainoa elossa oleva alkuperäisankkuri Pirkko Arstila.

Uutisluvan saaminen kaupalliselle tv:lle oli kova poliittinen vääntö. Kanava-ajan vuokranneen Ylen pääjohtaja puhui ivaten ”deodoranttiuutisista”.

Kymmenen Uutisissa oli paljonkin eroa Ylen uutisiin: lyhyemmät jutut ja enemmän kotimaan aiheita. Päätoimittajan linjauksena reportterit eivät alkuun seisoneet selostuksissaan itse kuvissa!

Ensimmäisen viikon ajaksi Seura-lehti laittoi kansalaisraadin katsomaan uutisia. Sihteeri Martta Vuorjoki luonnehti tulokasta jännittävimmin:

”Minä olen jo nyt ominut Kympin Uutiset: niistä saa tärkeimmät tiedot ja ne ovat läheisemmät. On mukava tietää vauvojen uimakoulun opettajien valmennuksesta tai jonkun kaupungintalon harjaannostajaisista. Sitäpaitsi on virkistävää, että mies ja nainen lukevat uutisia vuorotellen. Tosin – varsinkin alussa – heidän vauhdissaan oli hankala pysyä. Mutta MTV selvittää siinä missä Ylen uutisissa herrat jaarittelevat ja miettivät mitä sanoa.”

MTV

MTV Uutisten 40-vuotisjuhlalähetyksen juontajat Keijo Leppänen, Kirsi Alm-Siira ja Ripsa Koskinen-Papunen. © MTV / Onni Ojala

MTV Uutisten juhlalähetys, ke 1.9. klo 21.00, MTV3

Uutisia ja uutisia

Mikä on tv:n uutislähetysten rooli nykyisin? Menneisyyden Kekkosslovakiassa Ylen pääuutislähetys esitettiin molemmilta kanavilta samaan aikaan, ettei viihdenälkäinen katsoja vaan karkaisi esimerkiksi Lauantaitanssien äärelle. Samaan aikaan yhden totuuden nimiin vannovassa poliittisessa valtarakenteessa vastustettiin kiivaasti MTV:n omien uutisten aloittamista. Muutos tuli vasta, kun vaa’ankieliasemassa ollut Keskusta kääntyi kannattamaan MTV:n uutisia.

Tuolloin tv-uutisia pidettiin totuutena, tulkinnasta tai näkökulmista ei juuri puhuttu. Nyt asiat ovat kääntyneet lähes päinvastoin. Uutistapahtumista kerrotaan nopeasti, ja perustellun tiedon rinnalla elävät omia totuuksia valtavalla vauhdilla tuottavat vaihtoehtomediat. Tällaisessa kentässä tv:n puoli yhdeksän tai kymmenen uutiset ovat hitaasti liikkuvia dinosauruksia. Niiden tehtäväksi jää kerrata ja taustoittaa ja taistella omalta osaltaan uskottavan tiedon puolesta. Sitä tarvitaan.

MTV:n Uutiset täyttävät keskiviikkona 40 vuotta. Uutisten moniäänisyyden merkkipäivää on syytä juhlia, mutta samalla on syytä pohtia, ovatko kaikki uudet ”uutislähteet” enää juhlimisen arvoisia.

X