Näyttelijä-laulaja Maria Ylipää tähdittää Tampereen filharmonian puistojuhlaa

Monilahjakas näyttelijä-laulaja Maria Ylipää nähdään lauantaina solistina Tampereen filharmonian puistokonsertissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Puistokonserttia tähdittää Maria Ylipää.

Monilahjakas näyttelijä-laulaja Maria Ylipää nähdään lauantaina solistina Tampereen filharmonian puistokonsertissa.
(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen,

Näyttelijänä Maria Ylipää esiintyy ruuduissa tällä hetkellä esimerkiksi Luottomiehen lyhyissä komediapätkissä TV2:lla ja MTV3:lla rikossarja Aallonmurtajan toisen kauden uusintakierroksella. Aallonmurtajasta Ylipää voitti Kultaisen Venlan vuonna 2017.

Ylipää nousi julkisuuteen jo 2000-luvun alussa, kun hän näytteli naispääosan elokuvassa Keisarikunta (2004). Sen jälkeen hänet on nähty useissa tv-sarja- ja elokuvarooleissa. Ylipää on myös loistanut lukuisten musikaalien päätähtenä. Svenska teaternin sovitus Abba-miesten Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen musikaalista Kristina från Duvemåla kiersi myös Tukholmassa ja Göteborgissa Ylipää tähtenään.

Maria Ylipää täyttää elokuussa 40 vuotta. Hän pohdiskeli lähestyvän syntymäpäivän merkitystä jo keväällä Anna-lehden haastattelussa, jossa mietti, kuinka löytää tasapainon tunteen elämään.

”Ikä on tuonut rauhaa siihen, miten suhtaudun itseeni ja muihin. Nyt osaan erottaa ulkoiset vaatimukset sisäisistä tarpeistani. Siksi työhönkin on helpompi suhtautua rennommin kuin aiemmin. Pystyn elämään sellaista elämää kuin haluan.”

Tampere Filharmonian puistokonsertti 2021, la 7.8. klo 20.00, Teema & Fem

Lue myös: Näyttelijä Maria Ylipää nauttii äitiydestä ja seuraa uteliaana, minkälaisia persoonia omista lapsista kasvaakaan: ”Kyllä se on myös niin päin, että lapseni kasvattavat minua”

Näyttelijä Maria Ylipää

Näyttelijä Maria Ylipää © Niclas Mäkelä/Otavamedia

X