Neljä äitiä veneessä -dokumentti kertoo naisjoukon pitkästä merimatkasta

Neljä naista veneessä -dokumentti kertoo merenkäynnistä kokemattomien naisten matkasta. Vaikka dokumentti käsittelee naisten sisäistä kokemusta, se jää kuitenkin ulkokohtaiseksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Neljä äitiä veneessä -dokumentti

Neljä naista veneessä -dokumentti kertoo merenkäynnistä kokemattomien naisten matkasta. Vaikka dokumentti käsittelee naisten sisäistä kokemusta, se jää kuitenkin ulkokohtaiseksi.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Atlantin yli on soudettu kilpaa jo vuodesta 1997 lähtien. Matka alkaa Kanarian saarilta ja päättyy Länsi-Intiaan. Kilometrejä kertyy liki viisi tuhatta.

Vuonna 2015 kisaan otti osaa myös neljä keski-ikäistä brittiläistä perheenäitiä. He asuivat sisämaassa eikä heillä ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta merenkäynnistä.

National Geographicin tuottama Neljä äitiä veneessä on vajaan tunnin mittainen dokumentti naisten tekemästä matkasta. Hatunnoston paikka kieltämättä. Brittinaiset onnistuivat tekemään jotain, mikä monilla jää vain haaveeksi.

Dokumentin ongelma on kuitenkin siinä, että matka on ollut naisille ennen kaikkea syvä sisäinen kokemus. Näin ollen sen dramatisoiminen elokuvalliseen muotoon ei ole oikein onnistunut. Kaikki tehosteet, kuten musiikki, kuvakulmat ja nopeat leikkaukset kykenevät luomaan vain ulkoista jännitettä.

Kaikki aiheet eivät vain yksinkertaisesti taivu dokumenteiksi. Naisten matka on julkaistu myös kirjana. Kenties se pääsee paremmin kiinni aiheeseensa.

Neljä äitiä veneessä, pe 11.6. klo. 18.00, National Geographic

X