Netflixin Seaspiracy-dokumentti sukeltaa tehokalastuksen synkkiin syvyyksiin
Siinä missä sisardokumentti Cowspiracy (2014) käsitteli tehokarjatalouden karmeuksia, sukeltaa tuore dokumentti Seaspiracy kaupallisen kalateollisuuden synkkiin syvyyksiin.
Seaspiracy-dokumentin ohjaaja Ali Tabriz on rakastanut merta jo pienestä pojasta saakka. Romantisoidut kuvat merestä ja lempeistä parrakkaista kalastajista huuhtoutuivat kuitenkin jo ajat sitten. Todellisuus on karu ja täynnä rikollisuutta, riistokalastuksesta kärsivät ihmiset ja koko ekosysteemi.
Kalateollisuus on valtava bisnes, sille lahjoitetaan erilaisina tukina vuosittain 35 miljardia dollaria. Vertailun vuoksi sanottakoon, että YK:n arvio maailman nälänhädän parantamisen hinnasta on 30 miljardia dollaria.
Suuret kalastusalukset ajavat alueella iät ja ajat kalastaneet länsiafrikkalaiset syvälle kuolontyrskyihin, aasialaista katkarapubisnestä varjostaa puolestaan orjuus.
Luonnonsuojelujärjestöt paasaavat kilpikonnia tappavista muovipilleistä, mutta vaikenevat liikakalastuksen haitoista, sillä järjestöjen takana on usein Unileverin kaltaisia monikansallisia yrityksiä. Kilpikonnia jää kuitenkin moninkertaisesti enemmän kalateollisuuden haaveihin.
Kalastusverkot ja muu teollisuuden jäte ovat myös iso osa meriemme muoviongelmaa. Merkintä delfiiniturvallisesta tonnikalasta ei myöskään ole tae. Seaspiracy-dokumentin kuvasto on ajoittain raakaa, hailta revitään evät irti, delfiinejä ja valaita tapetaan julmasti. Veri värjää meren punaiseksi.
Vaikka osaa dokumentin esittämistä väitteistä on kritisoitu harhaanjohtaviksi, se ei poista sitä tosiasiaa, että kalateollisuudessa on paljon mätää.