Omaleimainen soundi: Yle Live esittää taltioinnin yhtyeeltä Enkel

Enkel esiintyi Helsingissä tammikuussa 2020 järjestetyssä Etnogaalassa. Ohjelmassa on mukana kokoonpanon jäsenten haastatteluita, jotka on tehty samana viikonloppuna Folklandia-risteilyllä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Enkel tammikuussa 2020 järjestetyssä Etnogaalassa.

Enkel esiintyi Helsingissä tammikuussa 2020 järjestetyssä Etnogaalassa. Ohjelmassa on mukana kokoonpanon jäsenten haastatteluita, jotka on tehty samana viikonloppuna Folklandia-risteilyllä.
Teksti: Anu Räsänen

Enkel on vuonna 2013 perustettu neljän naisen pelimanniyhtye, jonka musiikilliset juuret ovat tukevasti suomalaisen kansanmusiikin maaperässä. Yhtyeen ulkoinen olemus liitelee poptähtien universumissa.

Naiset kertovat konsertin aluksi ottaneensa vaikutteita lavapukeutumiseensa muun muassa Spice Girlsiltä, jota kaikki neljä ihailivat lapsina.

Haastattelua on kiva kuunnella, sillä naiset tarinoivat hauskasti ja rakastavat ilmiselvästi sitä, mitä tekevät. Silti se kestää liian kauan, musiikin kustannuksella. Ehkä pitkän haastattelun tarkoituksena on esitellä yhtye kaikelle kansalle. Paremmin se kuitenkin onnistuu, kun muusikot päästetään lavalle ja heidän karismansa, omaleimainen soundinsa ja vilpitön rakkautensa lajiin pääsevät loistamaan.

Soiton loppuessa tekee mieli huutaa encorea, etenkin kun viimeisenä kappaleena kuullaan tarttuva Sussu. Päähän jää soimaan myös hyväntuulinen herkistely Tuu illalla.

Olipa kansanmusiikista mitä mieltä hyvänsä, Enkeliin on tämän konsertin perusteella vaikea olla rakastumatta.

Yle Live: Enkel, pe 12.6. klo 22.40 Yle Teema & Fem

Lue myös: Elävä arkisto esittää kolme elokuvaa koulun päättäjäisistä menneinä vuosina

X