Pää puristuksessa seuraa Norjan painimaajoukkueen matkaa olympialaisiin – Hiki lentää ja silmäkulmat aukeavat

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Sarjassa seurataan Norjan painimaajoukkueen haastavaa taivalta Tokion olympialaisiin. © Norsk Rikskringkasting As / Yle
Dokumenttisarjassa seurataan Norjan parhaita painijoita matkalla kohti suurta unelmaa.

Norjan painimaajoukkueesta kertova Pää puristuksissa -dokumenttisarja vetää puoleensa, vaikka aihe ei liialti innostaisikaan. Kupletin juonena ei niinkään ole itse laji vaan sen taitajat. Ennakkokatseluun saatujen ensimmäisten jaksojen perusteella draama näyttäisi syntyvän erityisesti lajin parissa toimivien ihmisten välisistä henkilökemioista.

Punaisena lankana sarjassa kulkee painimaajoukkueen valmistautuminen Tokion olympialaisiin. Treenaaminen on rankkaa. Hiki lentää ja silmäkulmat aukeavat. Yhdeltä puuttuvat etuhampaatkin. Valmennuskiistojen lisäksi oman lisänsä hankaluuksiin tuo harjoitusaikatauluihin vaikuttava koronapandemia. Sarjassa pää on todellakin puristuksissa sekä henkisesti että fyysisesti.

Arkea ja harjoituksia seurataan usean painijan näkökulmasta. Kahdeksan osaa takaa sen, että jokainen heistä saa tarpeeksi tilaa omalle tarinalleen. Tutustuminen ei jää pinnalliseksi vaan Pää puristuksessa saa syvällisen otteen norjalaispainijoiden elämästä.

Pää puristuksessa, maanantai 17.1. klo 22.45, Teema & Fem

Lue myös: Petra Olli avautuu painiuran jälkeisestä arjestaan – Kyyneleiltä ei ole vältytty: ”En ole vielä päässyt suorittajan roolista irti”#title# #url#

X