Päivitetty Pertsa ja Kilu -meriseikkailu riemastuttaa mielikuvituksellisuudellaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Oskari Mustikkaniemi on Kilu ja Olavi Kiiski Pertsa Väinö Riikkilän kirjasarjaan perustuvassa elokuvassa.  © Ylen kuvapalvelu
Oskari Mustikkaniemi on Kilu ja Olavi Kiiski Pertsa Väinö Riikkilän kirjasarjaan perustuvassa elokuvassa. © Ylen kuvapalvelu
Klassisten poikakirjasankareiden Pertsan ja Kilun paluuelokuvassa on hauskoja keikauksia juonessa ja aiheen päivityksessä. Työ perustuu silti ihan reilusti Väinö Riikkilän kirjasarjaan aina kaukaa vuodelta 1951.

Seikkailut Kotkassa suuntautuvat usein merelle. Meri välkehtii, mutta rehevöityminenkin piinaa sitä.

Pertsa (Olavi Kiiski) on hiukan koominen johtajatyyppi, jonka mielikuvitus loikkii villinä ja näköalat yltävät kauas. Itse asiassa Taavi Vartian versiossa kundi saa rakennettua omin päin sekä toimivan sukellusveneen että lentokoneen.

Ovatko uskomattomimmat huiput mielikuvitusta? Sekin tulkintamahdollisuus on, eikä pidättely vaivaa sovitusta.

Idealinko Pertsaa komppaa paras ystävä Kilu (Oskari Mustikkaniemi). Roistot ja hämäräporukka näyttelevät mainiolla virneellä (Elias Westerberg, Mimosa Willamo, Joonas Vartia).

***½

Pertsa ja Kilu, su 23.1. klo 19.00, Nelonen

X