Pakkoluovutetut alueet -ohjelma kertoo itänaapurille menetetyistä kauniista alueista

Jaa artikkeli
© Yle
© Yle
Neliosainen Greger Grönqvistin toimittama dokumenttisarja on tehty vuonna 2006. Tuotantokieli on ruotsi, mutta moni haastateltava puhuu suomea. Ensimmäisessä jaksossa puhutaan Karjalasta ja ikuisuusaiheesta, sen palauttamisesta Suomelle.

Heti alussa kaihoisa musiikki ja Karjalan kauniit maisemat nostavat pintaan nostalgisia tunteita. Mielenmaisema on sidottu suomalaiseen mentaliteettiin, vaikkei rajan takana olisi koskaan käynytkään. Vastapainona nähdään alueen rappio.

Pro Karelia -kansalaisjärjestön puhemiehenä toimiva Heikki A. Reenpää kertoo dokumentissa, kuinka Karjalan palautus ja sen uudelleenasuttaminen voitaisiin toteuttaa konkreettisesti. Muutenkin ääneen pääsevät aktiivit, jotka yhä tuolloin toivoivat Karjalan palautusta.

Heti avausjakson perään nähtävä toinen osa esittelee suomalaisia kyliä Venäjällä. Viikon päästä nähtävä kolmas jakso muistelee menetettyä Petsamoa ja viimeinen osa ottaa esiin alueita Salla-Kuusamosta ja menetettyjä Suomenlahden saaria.

Pakkoluovutetut alueet, pe 26.11. klo 10.00, Teema & Fem

X