Paluu Nordikselle – Jääkiekkoilija Ville Peltosen paluuta HIFK:n riveihin valmentajan roolissa seurataan uudessa sarjassa

Jaa artikkeli
Paluu Nordikselle -sarjan Ville Peltonen
Ville Peltonen pelasi viimeisen maaottelunsa vuonna 2012. © Mirva Kakko/Kuvaryhmä/SKOY
Paluu Nordikselle -sarjassa seurataan, kun entinen jääkiekkoilija ja nykyinen valmentaja Ville Peltonen astuu takaisin HIFK:n remmiin.

Neliosaisessa Paluu Nordikselle -sarjassa seurataan HIFK:n valmistautumista liigakauteen 2021–2022, johon lähdetään uuden päävalmentajan Ville Peltosen johdolla.

Peltoselle päävalmentajan pesti merkitsee kotiinpaluuta, mistä sarja on saanut nimensäkin. Hän aloitti HIFK:ssa juniorina 1990-luvulla ja päätti menestyksekkään pelaajauransa joukkueen riveissä 2014.

”Olen odottanut tätä päivää aika kauan ja tutkinut erilaisia asioita. Mä oon tosi rakastunut tähän seuraan, jääkiekkoon ja ylipäätänsä tähän mahdollisuuteen”, Ville Peltonen sanoo joukkueelleen heti ensimmäisen jakson alussa.

Paluu Nordikselle on kuin paluu kotiin

Sarjan tunnelmassa korostuu se, että kysymys on nimenomaan paluusta kotiin. Sana koti toistuu Ville Peltosen puheissa, kun hän puhuu uudelle valmennustiimilleen.

”Mä pidän sanasta koti. Se on jollain lailla pyhä paikka, jossain määrin turvallinen paikka, siellä on tärkeitä ihmisiä.”

Sarjassa vieraillaan myös Peltosen varsinaisessa kodissa. Ruokapöytään hänen kanssaan asettuvat vaimo Hanna, kiekkoilijapoika Aleksi ja taitoluistelijatytär Emmi.

Koti ja sinne paluu nousevat ruokapöydän ääressäkin keskeiseksi teemaksi. Perhe pohdiskelee sen merkitystä, että kansainvälistä uraa tehnyttä isä Peltosta nähdään nyt entistä enemmän kotimaassa.

Paluu Nordikselle, tiistaina 28.9. klo 17.30, Sub

Lue myös: Taitoluistelija Emmi Peltonen: ”Kaatumisen jälkeen on aina vain noustava ylös”

X