Pank – pankin nousu ja uho -sarjassa kuvataan Viron uudelleen rakentamista pankkitoiminnan kautta

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Henri Waltter Rehnström

Virolaista nykyelokuvaa meillä nähdään jonkin verran. Sikäläinen televisiotuotanto on sen sijaan jäänyt melkoisen vieraaksi. Muistettavin tapaus lienee kymmenisen vuotta sitten valmistunut tv-sarja Viro – tuulten pieksemä maa, joka kertoi etelänaapurin ensimmäisen tasavallan kohtalonvuosista.

Kohtalokkuutta on myös kymmenosaisessa sarjassa Pank – pankin nousu ja uho. Sen tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle, nykyisen tasavallan alkuvuosiin. Neuvostoliitto on juuri romahtanut, ja Virossa ollaan luomassa uutta valtakuntaa puhtaalta pöydältä. Rakentamista kuvataan tällä kertaa pankkitoiminnan kautta ja useamman siihen liittyvän ihmisen näkökulmasta.

Komiikka ja tragiikka sulautuvat vauhdikkaassa kerronnassa saumattomasti yhteen, niiden välistä viivaa ei edes huomaa. Tilanteiden tunnelma vaihtuu lähes huomaamatta.  Muutaman ensimmäisen jakson perusteella sarja tavoittaa hienosti uuteen aikaan liittyvän toivon ja epätoivon.

Pank – pankin nousu ja uho, ke 24.7. klo 22.00 Tv1

X