Paratiisi: Aurinkorannikon pimeä puoli – Rikossarjassa puhutaan rinnakkain suomea, espanjaa ja englantia

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Espanjalaiset olivat tosi kivoja ja hurmaavia tyyppejä, siinä oli hyvä näytellä”, sanoo Riitta Havukainen. Kuvassa myös Serranon perheestäkin tuttu Fran Perea.
”Espanjalaiset olivat tosi kivoja ja hurmaavia tyyppejä, siinä oli hyvä näytellä”, sanoo Riitta Havukainen. Kuvassa myös Serranon perheestäkin tuttu Fran Perea. © Yle Kuvapalvelu
Oululainen rikosetsivä matkustaa Fuengirolaan tutkimaan murhia. Draamasarjassa Paratiisi on kuitenkin kyse muustakin kuin rikoksista.

Sarjassa Paratiisi suomalainen pariskunta löytyy ammuttuna Fuengirolassa. Mistä on kyse?

Espanjan poliisin tutkimuksiin osallistuu myös suomalainen rikosetsivä Hilkka Mäntymäki (Riitta Havukainen).

”Hilkka on työorientoitunut ja ratkaisukeskeinen ihminen, joka tuntee olevansa elossa, kun hän pyörittelee mielessään rikosta ja etsii ratkaisua”, määrittelee Havukainen roolihahmoaan.

Työ suomalaisten suosimalla Aurinkorannikolla tuo etäisyyttä oman perhepiirin ongelmiin, mutta eivät poista niitä: etsivän lääkäripuolison (Risto Tuorila) muistisairaus johtaa myös vainoharhaiseen käyttäytymiseen.

Kahdeksanosainen draamasarja Paratiisi syntyi kansainvälisenä yhteistuotantona. Sen tuottivat Ylelle MRP Matila Röhr Productions Oy sekä Medipro, tuottajana Ran Tellem, joka palkittiin Emmyllä huippusarjasta Kotimaa (Homeland). Käsikirjoituksen laati muun muassa televisiosarja Sorjosen ja Elias Vitikka -dekkareiden kirjoittaja Matti Laine.

Sarjan ennakkovalmistelut olivat huolelliset ja perinpohjaiset. Lainekin tutustui Aurinkorannikon elämään ja suomalaishahmoihin, joista joitakin voi bongata myös sarjasta.

Kolmen kielen yhteistuotanto

Espanjalaispoliiseja esittävät María Romero ja Fran Perea.

”Suomiosuudet kuvattiin ensin Oulussa, sitten menimme Espanjaan. Muutaman viikon ajan luettiin ja harjoiteltiin käsikirjoitusta, tutustuttiin toisiimme, ja sitten alkoivat kuvaukset”, kertoo Havukainen.

Paratiisissa puhutaan rinnakkain suomea, espanjaa ja englantia.

”Kaikki espanjankieliset törkeydet opetettiin heti”, nauraa Havukainen.

Suomeen palattuaan hän meni espanjan intensiivikurssille, mutta opit alkavat kuulemma unohtua.

”Ohjaaja Marja Pyykkö veti tosi upeasti. Hän loi sen ilmapiirin ja veti koko ajan kolmella kielellä”, Havukainen kiittää.

Paratiisin ohjaaja ei kuitenkaan ole koskaan opiskellut espanjaa.

”Olin parikymppisenä vapaaehtoistyössä Guatemalassa ja Meksikossa. Minulla oli myös baskipoikaystävä, joka puhui espanjaa huonompana kakkoskielenään. Nuo ovat oikeastaan ne kaksi koulua joissa olen espanjan oppinut”, paljastaa Pyykkö.

Kun sana ei pidä

Työ kaupattiin Pyykölle englanninkielisenä nordic noirina, mutta kuvauksissa paljastui, että valtaosa espanjalaisista ei sittenkään puhu englantia.

”Vähän se oli shokki, ja alkuun aika rankka kokemus. Kolmen kielen kanssa meni välillä niin solmuun, ettei ollut järjen hiventä! Mutta nopeasti työryhmä sai kiinni kolmella kielellä työskentelemisestä, ja jos joku ei ymmärrä, niin käsi pystyyn. Loppupelissä kaikki oli aika hauskaakin.”

Ohjaaja Pyykkö sekä kuvaaja Heikki Färm hakivat kuvauspaikkoja etukäteen kuukausien ajan.

”Teen etukäteen tarkat kuvaussuunnitelmat ja harjoittelen näyttelijöiden kanssa, jotta pysyisin aikatauluissa. Suomessa jos sovitaan jostain, niin sana kyllä pitää. Tuolla sattui enemmän kuin kaksi-kolme kertaa, ettei kuvauspaikkaa sitten ollutkaan ja täytyi keksiä jotakin”, Pyykkö kertoo.

”Hirveä häsis oli koko ajan, mutta paikat olivat mahtavia. Olihan se ihana mahdollisuus saada visuaalisuuteen jotain uutta.”

Paratiisi, su 9.2. klo 21.05 Tv1

Lue myös: Matkailufarssi Keihäsmatkat on saanut inspiraationsa Kalevi Keihäsestä ja aidoista matkailumuistoista

X