Puukkoa selkään on koukuttava kolmiosainen jännitysdraama työpaikkakiusaamisesta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Ken Nwosu sarjassa Puukkoa selkään.
Ken Nwosu sarjassa Puukkoa selkään. © Yle Kuvapalvelu
Muun muassa Tohtori Fosterista tunnetun Mike Bartlettin luoma sarja Puukkoa selkään tempaa mukaansa ensi minuuteista alkaen.

Kausisarjojen valtakaudella on mukava välillä katsoa myös tv-näytelmää, jonka jaksot voi laskea yhden käden sormilla, kuten sarjassa Puukkoa selkään.

Nuori uraohjus (Ken Nwosu) mokaa tärkeässä presentaatiossa. Iso tilaus menee muualle ja mies saa työkavereiden vihat päällensä.

Brittikatsojat ovat kuvanneet sarjaa ”stressaavimmaksi sarjaksi ikinä”. Ilmaisu on hyvin kuvaava, sillä sarjan miljöö on tuttu ja arkipäiväinen. Päähenkilöön on helppo samaistua, sillä hänen mokansa on inhimillinen: sellainen, jonka kuka tahansa työssäkäyvä voisi tehdä. Siksi moni katsoja saattaa kokea sarjan ikään kuin omakohtaisena.

Juonenkäänteet ovat jyrkkiä, ja välillä ne kutittelevat uskottavuuden rajoja. Päähenkilön alamäki on niin totaalinen, että se alkaa välillä saada tummanhumoristisia sävyjä. Ehkä se on ollut tarkoituskin, ehkä ei. Joka tapauksessa kylmäksi sarja ei jätä.

Puukkoa selkään, ti 2.6. klo 21.00 Tv1

Lue myös: Kun tomu laskeutuu: Ennen ja jälkeen joukkoammuskelun

X