Rotusota uhkaa USA:ssa - Ulkolinja-dokumentti kertoo tulenarasta tillanteesta

Dan Murdochin rotusota-raportti on hyvin ajankohtainen, vaikka on valmistunut kauan ennen Yhdysvaltoja kuhuttaneita Charlottesvillen tapahtumia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Dan Murdochin rotusota-raportti on hyvin ajankohtainen, vaikka on valmistunut kauan ennen Yhdysvaltoja kuhuttaneita Charlottesvillen tapahtumia.
(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Donald Trumpin lausunnot Charlottesvillen väkivaltaisuuksista repivät auki rotusopua. Vaikka äärioikeiston kannattaja ajoi autolla hengiltä yhden vastamielenosoittajan, Trump korosti että pahoja ihmisiä oli molemmilla puolilla. Dan Murdochin rotusodan uhkaa käsittelevä raportti on siis hyvin ajankohtainen, vaikka on valmistunut kauan ennen Charlottesvillen tapahtumia.

Murdoch on aiemmin tehnyt dokumentin Ku Klux Klanista ja uusnatseista, mutta nyt pääosassa ovat afroamerikkalaiset aktivistit. Heidän mittansa tuli täyteen 2015, kun valkoista ylivaltaa kannattava mies tappoi yhdeksän mustaa kirkossa Charlestonissa. Videot paljastavat afroamerikkalaisiin miehiin kohdistuvan poliisiväkivallan. Juuri poliisin sanotaan olevan pahin rotusortoa ylläpitävä voima. Nyt mustat miehet marssivat kadulla rynnäkkökiväärit suojanaan! Murdoch näyttää tilanteen tulenarkuuden, mutta jättää syvemmät analyysit muille.

Ulkolinja: USA ja rotusodan uhka, 14.9, klo 22.00, TV1

X