Säpsäyttelyn sijaan Midsommar-perhetragedian teho nojaa outoon tunnelmaan ja tuo painajaiset päivänvaloon

Ari Asterin Midsommar – loputon yö on 2000-luvun suurimpia kauhuonnistumisia. Muinaisia juhannusriittejä kärjistävä elokuva on vauhdittanut folk-kauhun uutta tulemista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ruotsalaista juhannusta viettämään lähtevät amerikkalaisopiskelijat kokevat yllätyksen toisensa perään.

Ari Asterin Midsommar – loputon yö on 2000-luvun suurimpia kauhuonnistumisia. Muinaisia juhannusriittejä kärjistävä elokuva on vauhdittanut folk-kauhun uutta tulemista.
Teksti:
Matti Rämö

Folk-kauhu ammentaa pakanallisista kansanperinteistä, suljettujen yhteisöjen kieroutumisesta ja luonnonmystiikasta. Lajin klassikoihin lukeutuvat brittikauhun toteemit Paholaisen nahka (1970) ja Uhrijuhla (1973).

Myös Suomen ohuessa kauhuelokuvahistoriassa on kansainvälisen mittakaavan folk-ikoni: shamanistinen Lapin kuvaus Valkoinen peura (1952).

Agraariyhteiskuntaan kytkeytyvät perinnepainajaiset olivat vuosikymmeniä sivuosassa kauhumuotien kierrossa. Viime vuosina­ folk-kauhu on kokenut renessans­sin, kuin vastareaktiona teknologian ja virtuaalisuuden kyllästämälle ajalle.

Uudella aallolla on kaksi starttimoottoria: Robert Eggersin The Witch (2015) ja Ari Asterin Midsommar – loputon yö (2019).

Outoa kauhua

Ari Asterin esikoiselokuva Hereditary – pahan perintö (2019) esitteli omaperäisen kauhuäänen. Säpsäyttelyn sijaan perhetragedian teho nojasi outoon tunnelmaan ja uskottaviin ihmissuhteisiin.

Midsommar säilyttää sävyn, mutta kasvattaa mittakaavaa ja siirtää painajaisen kauhulle harvinaisiin puitteisiin: kirkkaaseen päivänvaloon.

Eron partaalla keikkuva opiskelijapari Dani (Florence Pugh) ja Christian (Jack Reynor) matkustaa kaveriporukan kanssa Ruotsin maaseudulle, seuraamaan opiskelijakaveri Pellen (Vilhelm Blomgren) mainostamaa perinnejuhannuksen viettoa.

Antropologian opiskelijoista koostuva amerikkalaisseurue toivoo löytävänsä suljetusta yhteisöstä tutkimusaiheen. Perhetragediasta toipuva Dani toivoo vain mielenrauhaa ja Christianin kitsaasti tarjoamaa empatiaa.

Aurinko paistaa, mutta psykedeeliset rohdot, yhä oudommaksi käyvät rituaalit ja kummallisuuksiin tottuneesti suhtautuva isäntäväki tekevät rentoutumisesta vaikeaa.

Vieraille ei ole varattu vain ulkopuolisten tarkkailijoiden roolia.

Kuumottava aurinko

Viime vuosikymmenen suurimpia kauhuonnistumisia ei ole nähty uusia elokuvasarjoja käynnistäneissä, helposti monistettavan konseptin tarjoavissa ideoissa. Parasta pelottelua on syntynyt kauhuideoiden ja taide-elokuvaestetiikan kohdatessa.

Esimerkiksi Asterin, Eggersin, Julia Ducournaun (Titane), David Robert Mitchellin (It Follows) ja Ali Abbasin (Raja) elokuvia katsoessa ei ole aina selvää, missä draaman ja kauhun raja kulkee. Eikä sillä ole väliä.

Uuden kauhupolven osaajien elokuvissa pelko on syvä ja vaikeasti jäsennettävä tunne, jota ei tarvitsekaan pystyä selittämään. Modernien kauhuhelmien hahmot ovat hyvin uskottavia, silloinkin kun tarinat ovat silkkaa fantasiaa.

B-elokuvan tuotanto- ja levityskoneiston hiipuessa oudoimmat ja härskeimmät ideat ovat löytäneet uuden kodin taide-elokuvan reunavyöhykkeeltä, jossa on aina nautittu rajojen rikkomisesta.

Midsommar paketoi omintakeisen kauhuestetiikkansa huippulaadulla, mutta myös helposti lähestyttävästi. Aster tuntee folk-kauhun perinteet, mutta katsoo niitä tuorein silmin. Amerikkalaisessa juhannuspainajaisessa uhkaa ei tunnu olevan olemassakaan: oudoimmatkin asiat näyttävät luonnollisilta, harmonisilta ja rauhoittavilta.

Aurinko paistaa pelottavan kirkkaasti.

*****

Midsommar – loputon yö , lauantai 18.6. klo 21.00, SUB

X