Selma Vilhusen Hobbyhorse revolution -dokumentti keskittyy keppariharrastajiin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hobbyhorse revolution
Hauska ja koskettava Hobbyhorse revolution -dokumenttielokuva on nuorista, jotka löytävät oman äänensä ja kykynsä ratsastamalla keppihevosilla. © Sami Kuokkanen / Yle
Uusintana esitettävän Selma Vilhusen dokumentin päähenkilöt ovat keppihevosharrastajat Alisa, Elsa ja Aisku. Kaikki kolme nostavat harrastamisen riemun ohella esille kiusaamisen.

Hassusti keppihevosten kanssa hyppelevät teinitytöt olivat helppo pilkan kohde. Mutta onko keppihevosten kanssa kisailu lopulta yhtään hölmömpää kuin esimerkiksi pallon pompottelu ja sen heittäminen verkolla varustetun renkaan läpi?

Ohjaaja Selma Vilhunen löytää dokumentissaan kohteistaan olennaisen. Harrastuksessa on voimaannuttavaa riemua, mutta muiden suhtautuminen ahdistaa. Oman yhteisön sisällä asioista voi puhua avoimesti, mutta koulussa kannattaa varoa. Kerronta tavoittaa hienosti nuorten kokemusmaailman.

Keppariharrastuksessa leikillinen elementti pysyy mukana. Monet hetket saavat suupielet hymyyn ja kyyneleen silmäkulmaan. Kun Aisku lausuu uuden keppihevosensa alkavan hieman riehua ja olevan luonteeltaan ”just sellainen vaativa”, ollaan lapsuuden tarinamaailmassa. Edesmenneille keppihevosille jätetään myös liikuttavia jäähyväisiä.

Hobbyhorse revolution, ti 22.6. klo 22.00, Teema & Fem

Lue myös: Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen peri äidiltään rohkeuden: ”On lupa toteuttaa unelmia ja olla onnellinen”

X