Sikke Sumari sukeltaa sukunsa saloihin, mikä johti Billnäsin ruukkiinkin: ”Suvusta löytyi useitakin tekijäpatruunoita”

Sikke Sumari kuvailee kutsua Sukuni salat -ohjelmaan uskomattomaksi lahjaksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sikke Sumari tutustuu sukunsa historiaan Sukuni salat -ohjelman toisella kaudella.

Sikke Sumari kuvailee kutsua Sukuni salat -ohjelmaan uskomattomaksi lahjaksi.
Teksti: Anu Räsänen

”Ammattilaiset tekivät aivan valtavan työn tutkiessaan sukujuuriani. Pidin todella peukkua, että sieltä löytyisi tarpeeksi mielenkiintoisia tarinoita, jotta pääsisin mukaan ohjelmaan kuulemaan lisää aiheesta. Ja kyllähän niitä mielenkiintoisia sukujuuria löytyikin”, Sikke Sumari toteaa

Sumari sai kuulla muun muassa, että Billnäsin ruukin perustaja, Suomen ensimmäisiin ruukinpatruunoihin kuulunut Carl Billsten on hänen esi-isänsä.

”Suvusta löytyi useitakin tekijäpatruunoita, ja jännästi huomasin vetäväni yhtäläisyyksiä omaan elämääni. Minäkin tunnen sen yrittäjyyden veressäni, ja mietin, että sieltä se on Carlin DNA:sta pulpunnut. Olisi tietysti ollut vielä kovempi juttu, jos suvusta olisi löytynyt samalta ajanjaksolta joku naisyrittäjä, mutta eipä heitä tainnut 1600-lvuulla juuri olla.”

Ravintoloitsija Sikke Sumari pyörittää yhä kahta ravintolaa

Sikke Sumari itse pyörittää tällä hetkellä kahta ravintolaa pääkaupunkiseudulla. Saarenmaalla sijaitsevasta majatalostaan hän on päättänyt luopua.

”Se on ollut minulla 20 vuotta, ja nyt aika tuntuu oikealta. Onhan se tietysti vähän kuin omasta lapsesta luopuisi, mutta eikös lastenkin pidä jo 20-vuotiaina lähteä omilleen”, Sumari naurahtaa.

Sukuni salat, sunnuntai 8.5 klo 20.00, MTV3

Lue myös: Ravintoloitsija Sikke Sumari voisi olla jo eläkkeellä – Sen sijaan hän avaa korona-aikana uuden ravintolan: ”En halua elää haaveissa”

X