Silmästä silmään – Kaksi omaista kohtaa rikoksentekijän

Silmästä silmään -dokumentin rakenne on selkeä ja keskustelut todella liikuttavia. Dokumentaristi John Webster vei kameransa isojen kysymysten äärelle, hienovaraisesti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mika kohtaa poikansa surmaajan dokumenttiprojektissa Silmästä silmään.

Silmästä silmään -dokumentin rakenne on selkeä ja keskustelut todella liikuttavia. Dokumentaristi John Webster vei kameransa isojen kysymysten äärelle, hienovaraisesti.
Teksti: Jussi Karjalainen

Kahdesti Jussilla huomatun dokumentaristin John Websterin pitkässä uutuudessa Silmästä silmään on parasta, että se on mässäilyyn panostavan henkirikosuutisoinnin vastakohta. Uhrin läheisten ja jopa surmaajan tunnot raskaista tapahtumista kuunnellaan tarkoin.

Elokuvan (2020) ideana on seurata muutaman esimerkin välityksellä niin sanottua ReDi-jälkikäsittelyä. Koska henkirikos jää kalvamaan kummallakin puolella, on kehitetty järjestely, jossa vielä vuosikymmenen jälkeenkin toteutetaan tapaaminen esimerkiksi uhrin isän ja murhaajan kanssa. Kohtaamiset, joita on kaksi, ovat juuri niin vavahduttavia kuin saattaa kuvitella.

Muuan isä, Mika, päätyy ajatukseen, ettei hänen tarvitse antaa anteeksi, muttei myöskään ole pakko vihata. Edelliset kohtaamiset surmaajan kanssa tapahtuivat oikeussalissa, mutta tekijä Dani oli ennen sitä Mikan pojan ystävä.

Dokumenttiprojekti: Silmästä silmään, to 2.4. klo 19.00 Tv1

Lue myös: Musiikki politiikan aseena -dokumentissa politiikka ja musiikki liittoutuvat

X