Sinkkuelämän vapaudesta nauttiva yrittäjä Anne Kukkohovi tapaa Yökylässä Maria Veitolan

Yökyläilijä Maria Veitola tapaa torstaina Anne Kukkohovin. Kansainvälisen uran tehnyt entinen huippumalli on työskennellyt myös televisiojuontajana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anne Kukkohovi ei tunnustaudu biseksuaaliksi, mutta on miettinyt, onko kukaan absoluuttisesti heterokaan.

Yökyläilijä Maria Veitola tapaa torstaina Anne Kukkohovin. Kansainvälisen uran tehnyt entinen huippumalli on työskennellyt myös televisiojuontajana.
(Päivitetty: )
Teksti: Toimitus

Parhaillaan Anne Kukkohovi toimii Koko Suomi leipoo -ohjelman tuomarina. Hän pyörittää myös yritystä ja luotsaa omaa ekokosmetiikkasarjaa.

Syksyllä julkaistiin Emilia Salorannan kirjoittama elämäkerta. Kirja käy läpi myös vastoinkäymiset: esimerkiksi viisi vuotta vanhemman veljen terveysongelmat ja itsemurha pakottivat Kukkohovin kohtaamaan jo 12-vuotiaana elämän varjopuolet ja aikuistumaan nuorena.

Vuonna 2017 Anne Kukkohovi menetti sekä äitinsä että ystävänsä Teri Niitin. Seuraavana vuonna Kukkohovi erosi pitkäaikaisesta aviomiehestään, mutta yhteinen lapsi , yritys ja sielunkumppanuus yhdistävät kaksikkoa edelleen.

Rankat kokemukset eivät ole lannistaneet 49-vuotiasta naista, joka onkin kertonut avoimesti nauttivansa nyt sinkkuelämän vapaudesta ja seksiseikkailuista. Hän on kertonut, että ei etsi parisuhdetta, mutta on tapaillut miehiä hyvillä mielin.

Eron jälkeen Kukkohoville on sadellut kiinnostuneita yhteydenottoja niin miehiltä kuin naisiltakin. Hän ei tunnustaudu biseksuaaliksi, mutta on miettinyt, onko kukaan absoluuttisesti heterokaan. Kukkohovin mielestä on helpompi nähdä ihminen persoonan, eikä sukupuolen kautta.

Yökylässä Maria Veitola, to 28.11. 21.00 Mtv3

Lue myös: Koko Suomi leipoo -sarjan viidennellä kaudella palataan pullantuoksuiseen nostalgiaan

X