Sovinto-musikaali kertoo kansalaissodasta, mutta musiikki on kuin iloisessa joululaulussa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Arto Pajukallio

Lasse Heikkilän ja Martti Simojoen musikaali Sovinto paneutuu kansalaissodan ristiriitoihin ja sopimisiin, monin osin tekijöiden oman sukutaustan innoittamana.

Vaikka tekstissä hetimiten lauletaan ”köyhälistöstä, työn raskaan raatajista” niin musiikki tanssahtelee kuin iloisessa joululaulussa. Vieläpä torvisoittokunnan versiona.

Mutta! Voi olla, että juuri esityksen kaikkinainen harrastajamaisuus koetaan myös sen voittona. Senkin myötä, että sävellykset varioivat samoja, osin tuttuuksia sivuavia melodioita.

Osalla eritasoisista näyttelijälaulajista on vaikeuksia suoriutua kunnialla repliikeistään, jotka alati selostavat tapahtumia, näyttämöllisen ilmaisun jäädessä niukaksi.

Arvatenkin tamperelaisyleisöä kiinnosti itse asia, punaisten ja valkoisten jännitteet, ja jos toteutuksen käsinkosketeltava arkisuus puhutteli, niin kiva. Onhan kulttuurin harrastajatekemiselläkin aina oma itseisarvonsa.

Sovinto, la 27.10. klo 20.00 AlfaTV

X