Spaceship Earth kertoo hippikollektiivin keinotekoisesta ekosysteemistä - Näin kahdeksan henkilöä sulkeutui kahdeksi vuodeksi kasvihuonekuplaan

Matt Wolfin huimanpuoleista uusintadokumenttia (USA 2020) voisi luulla mukadokumentiksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Matt Wolfin huimanpuoleista uusintadokumenttia (USA 2020) voisi luulla mukadokumentiksi.
Teksti: Jussi Karjalainen

Hippikollektiivin keulakuva John Allen huipensi ryhmänsä toiminnan 1991 valtavaa julkisuutta saavaan kokeiluun. Kahdeksan henkilöä sulkeutui kahdeksi vuodeksi kasvihuonekuplaan. Tarkoitus oli aivan tosissaan testata kuin ”Nooan arkkina” mallia avaruussiirtokunnalle kasveineen ja eläimineen.

Rakennusta kutsuttiin Biosfääri 2:ksi. Texasilainen öljymies Ed Bass sponsoroi kuplametsää. Hän oli jo sponssannut esimerkiksi Allenin ideoiman hotellin Katmanduun. Lisäksi Allenin intohimoiset ja raittiit hipit olivat rakentaneet omin käsin ison purjelaivan ja seilanneet sillä maailman ympäri.

Mukaansatempaava filmi osaa enteillä kutkuttavan taitavasti katastrofin pilviä. Koituuko eristyskokeilusta arvaamattomia – vaikkakin Arizonan yliopisto antoi keinotekoisesti kootulle ekosysteemille tieteellisen selkänojan? Yllättääkö luonto? Mitä tapahtuu pääkopalle? Se on katsottava itse.

Spaceship Earth, keskiviikko 22.6. klo 23.25, Teema & Fem

X