Suffragetin feminismihuolet: Historiaelokuva nostaa esiin menneisyyttä, joka on vallitsevassa suurmieshistoriassa jäänyt sivulauseiksi

Paine muuttaa elokuvaa feministiseksi on niin suuri, että rakenteet natisevat Titanicin kääntyessä. Samalla on vaikea lukita, mikä elokuva on feministinen, koska feminismi on eri suuntiin räjähtelevä käsite. Yritetään silti.

Suffragette (2015) on feministinen ja samalla ongelmissa feminisminsä kanssa. Naisasialiikettä käsittelevä historiaelokuva nostaa esiin menneisyyttä, joka on vallitsevassa suurmieshistoriassa jäänyt sivulauseiksi. Suffragetit ryhtyivät kapinaan 1910-luvun Englannissa, koska naisten ei uskottu kykenevän tekemään päätöksiä elämästään.

Elokuva rikkoo fiktioelokuvan valtavirtaa, koska ohjaaja Sarah Gavron ja käsikirjoittaja Abi Morgan (Iron Lady, Shame) ovat luoneet aktiivisiksi henkilöhahmoiksi naisia.

Voi kysyä, riittääkö naisten nostaminen teemaksi ja tekijöiksi, koska elokuva uusintaa kaksinapaista sukupuolijakoa, eikä käsittele rodullistamisen ongelmia. Toisaalta vaikka elokuvassa on esillä valkoisia naisia, katsoja voi laajentaa esille tuodut sorron tilanteet muihin tämän hetken huonosti kohdeltuihin ihmisryhmiin.

Tekijöiden aiempi yhteistyö Brick Lane (2007) käsitteli bangaledeshilaisnaisen järjestettyä avioliittoa, ja sai Lontoon bangladeshilaisyhteisöt protestoimaan. Myös Suffragette nosti väittelyä saadessaan ensi-illan vuonna 2015. Meryl Streep puki päälle t-paidan, jossa luki hänen esittämänsä Emmeline Pankhurstin sitaatti ”Olisin mieluummin kapinallinen kuin orja”. Feministiaktivistit huomauttivat, että orjuudesta ei pitäisi puhua näin kevyesti.

Kerronnaltaan brittidraama on perinteinen. Voitaisiin keskustella, onko koko klassisen elokuvakerronnan tapa esittää ihminen vain valkoista valtapönkitystä. Muotovääntö olisi utooppista siksi feminististä.

Suffragette, to 31.5. klo 21.05 TV1